Mainos

Lasten astman epäilty riskitekijä saa vahvistusta – riski jopa kolmanneksen suurempi

Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan lihavien lasten astmoista jopa neljännes voi selittyä liikakiloilla. Tulokset eivät ole aukottomia, mutta samansuuntaisia havaintoja on tehty aiemminkin.

Pediatrics-lehden julkaisemat tulokset perustuvat yli 500 000 lapsen ja 19 miljoonan lääkärikäynnin tietoihin, ja niiden perusteella lihavat lapset sairastuvat astmaan noin kolmanneksen todennäköisemmin kuin samanikäiset normaalipainoiset. Lievemmin ylipainoisten sairastumisriski oli 17 prosenttia suurempi kuin normaalipainoisten.

Jos luvut pitävät paikkansa, Yhdysvalloissa mahdollisesti 10 prosenttia kaikista 2–17-vuotiaiden astmoista saattaa olla yhteydessä lihavuuteen ja liikakiloihin, tutkijat kirjoittavat.

Aineiston avulla ei voi päätellä, johtuvatko lasten astmat vain ja ainoastaan lihavuudesta, mutta aiemman tutkimustiedon valossa se on hyvinkin mahdollista. Lihavien astmapotilaiden on muun muassa havaittu tarvitsevan useammin sairaalahoitoa astmansa takia. Ylipaino saattaa myös lisätä hengitysteiden ahtautumista, ja astmaa sairastavat lapset ovat muita alttiimpia lihomaan.

Videolla vinkit kuivan talvi-ihon hoitoon.

8:08

Copyright Duodecim 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.