Lääkäri: Suuri osa suomalaisista ei saa riittävästi D-vitamiinia
D-vitamiini vaikuttaa suoraan yleiseen hyvinvointiimme, mutta suuri osa suomalaisista ei saa sitä tarpeeksi. D-vitamiini on muun muassa tärkeä elimistön puolustusmekanismien säätelijä, jota tarvitaan myös luuston kunnon ylläpitämiseen. Oma D-vitamiinitaso kannattaa tarkistuttaa syksyllä tai talvella tietääkseen, kuinka suuri vitamiinilisän tarve on.
Moni ei tiedä, että D-vitamiini on hormoni, joka vaikuttaa kehon jokaisen solun toimintoihin. Sitä syntyy iholla auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta, jos auringossa oleskelee kesällä shortseissa ja t-paidassa vähintään puoli tuntia. Tällöin auringon täytyy kuitenkin paistaa korkealta yli 45 asteen kulmasta.
– Suomessa aurinko on syyskuusta toukokuuhun niin matalalla, että D-vitamiinia on hyvä nauttia tablettina nautittavan lisän muodossa. Ravinnosta D-vitamiinia saa kalasta ja maitotuotteista, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hannu Vierola.
Vierolan mukaan suuri osa suomalaisista ei saa D-vitamiinia tarpeeksi.
– Mitattu D-vitamiinitaso vastaa arviolta vain noin 20 prosentilla suomalaisista lääkäritutkijoiden kansainvälistä minimisuositusta.
Tulehdusten ehkäisijä
D-vitamiinilla on merkittävä tehtävä elimistömme useissa puolustusmekanismeissa esimerkiksi tulehduksia ja jopa syöpää vastaan. Erityisen tärkeää sen saanti on kasvuiässä, jotta kalsium imeytyy ravinnosta ja luusto kehittyy.
– D-vitamiini estää riisitaudin, mutta D-vitamiinin puutteella on todettu olevan yhteys myös rinta- ja paksusuolensyöpiin, diabetekseen, sydänsairauksiin, astmaan sekä reumasairauksiin. Puutostila voi lisäksi aiheuttaa masentuneisuutta ja osteoporoosia, jos kalsium ei sen takia imeydy suolistoomme riittävän hyvin.
D-vitamiinin saannilla on vaikutusta myös yleiseen hyvinvointiin.
– Alhaisen vitamiinitasonsa korjattuaan potilaat usein kertovat olevansa huomattavasti pirteämpiä sekä kärsivänsä aiempaa vähemmän lihas- ja nivelkivuista tai kaamosoireista ja flunssasta, Vierola tähdentää.
Tiedätkö oman D-vitamiinitasosi?
Päivittäiset D-vitamiinin saantisuositukset vaihtelevat yksilötasolla, mutta erityisesti riskiryhmässä olevien kannattaa pitää hyvää huolta riittävästä saannista.
– Yli 70-vuotiailla vitamiinintuotanto heikkenee huomattavasti. Ikääntyneiden lisäksi etenkin diabeetikkojen, muistisairaiden, keliaakikkojen, sydän- ja verenpainetautia sairastavien, ylipainoisten sekä lasten ja raskaana olevien tulisi kiinnittää erityistä huomiota D-vitamiinin saantiin. Myös tumma iho lisää D-vitamiinin tarvetta, Vierola muistuttaa.
Oma D-vitamiinitaso kannattaa käydä mittauttamassa, jotta tietää, kuinka paljon vitamiinilisää on hyvä nauttia. D-vitamiinitason mittaus onnistuu yleensä ilman lähetettä tehtävällä laboratoriotutkimuksella.
– Se tehdään verikokeesta, joka ei edellytä paastoa. Tutkimustulos valmistuu kahden vuorokauden kuluessa.
Lähde: Terveystalo
Millaiset ovat D-vitamiinin saantisuositukset? Tästä keskusteltiin Studio55.fi-lähetyksessä emeritusprofessori Ilari Paakkarin kanssa elokuussa 2015. Katso video!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää