Korona sulki lapset koteihinsa Yhdysvalloissa – lastentarhanopettaja päätti piristää: "Halusin kertoa, miten paljon heitä rakastan"
Jean päätti piristää hoitopaikkansa lasten kotieristyspäivää toimittamalla heille askartelutarvikkeita – ja etähalauksia.
Amerikkalainen Jean Witt on ollut töissä lastenhoitoalalla 20 vuotta. Koronaeristyksen alkaessa lastentarhanopettaja Jean ei halunnut luovuttaa: hän ei voinut olla pohtimatta, miltä lapsista tuntuisi olla erossa ystävistään ja Jeanista, kertoo Good Morning America.
Vei tarvikkeet kotioville
Kun Jean sai eristyksen alettua palata hetkeksi opetustilaansa, hän nappasi mukaansa kirjoja, kyniä, saksia ja muita opetustarpeita.
– Päätin, että toimittaisin ne kaikki (lapsille), Jean kuvailee.
Lähetteli etähalauksia pihalta käsin
Jean kävi jokaisen opettamansa lapsen kotioven takana toimittamassa askartelupaketin. Hän lähetteli suukkoja ikkunoiden ja ovilasien läpi ja jakeli etähalauksia pihatien päästä.
– Lasten pienet elämät ovat yllättäen ja dramaattisesti muuttuneet. Emme ehkä saa tänä kouluvuonna enää olla yhdessä! Halusin nähdä ihastuttavat oppilaani ja kertoa, miten paljon heitä rakastan, Jean kuvailee.
Hän soitti perheille etukäteen ja ilmoitti tulostaan. Jeanin tytär Nicole kuvasi äitinsä käynnit, ja videot lähetettiin myös lasten perheille.
Jean jätti lahjapussit lasten koteihin. Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
"Minun piti vielä saada nähdä arvokkaat ystäväni"
Jean on huolissaan lasten kotieristyksessä kokemasta yksinäisyydestä. Hän itse jakaa etäopettamista, ja lapset kotiopintoja.
– Mutta se ei ole parhaaksi lapsille. He tarvitsisivat yhteisöä ja päivittäistä oppimisrutiinia. Se, että yhtäkkiä menettää opettajansa, on iso menetys, Jean kuvaa.
Jean huomauttaa, että ennen koronavirusta hän on ollut lasten kanssa tuntikausia joka arkipäivä.
– Nauroin heidän kanssaan, kuuntelin heitä, kuivasin kyynelet, panin laastarin pipien päälle ja kerroin, että rakastan heitä. Ja opetin heitä. Oppilaani rakastavat oppia. Minun piti vielä saada nähdä arvokkaat ystäväni, heidän täytyy tietää, että rakastan heitä edelleen.
Lähde: Goodmorningamerica.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää