Supon mukaan kotiopetuksessa olevien lasten määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2018.
Suojelupoliisi (Supo) nostaa kansallisen turvallisuuden raportissaan esiin kotiopetuksen ja sen lisääntymisen Suomessa.
Raportissa todetaan kotiopetuksen suosion nopean kasvun ja kotiopetuksen mahdollistavan lainsäädännön aiheuttavan "erityistä huolta".
Supon mukaan kotiopetuksessa olevien lasten määrä on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2018.
– Kotiopetuskoulut voivat pitkällä aikavälillä edistää yhteiskunnan eriytymiseen liittyviä turvallisuusuhkia, kuten ekstremististä vaikuttamista lapsiin ja nuoriin, Supon raportissa todetaan.
Supo myös toteaa, että viranomaisten on erittäin vaikea valvoa kotiopetuksessa ja epävirallisissa kotiopetuskouluissa tapahtuvaa opetusta.
– Toinen keskeinen riski liittyy valtiolliseen vaikuttamiseen ja pakolaisvakoiluun, raportissa todetaan.
Lue myös: Ääriuskovaisten kotiopetuskoulut mahdollisia lain aukon vuoksi – Supo varoittaa turvallisuusriskistä
Ruotsissa ja Saksassa kielletty
Suojelupoliisin mukaan kotiopetus on kielletty Ruotsissa ja Saksassa, ja monissa Euroopan maissa sitä on rajoitettu.
Suomessa vanhemmilla on oikeus valita lastensa koulu tai päättää heidän ottamisestaan kotiopetukseen. Supo myös toteaa, että monesti kotiopetuksen valinneilla perheillä on perusteltuja syitä liittyen esimerkiksi lapsen terveyteen.

Huoli kotikouluista liittyy Supolla erilaiseen ääri-ideologiseen vaikuttamiseen, kuten esimerkiksi radikaali-islamistiseen opetukseen ja ulkomaalaisiin toimijoihin.
Supo näkee myös, että kotiopetus voi yleistyessään lisätä väestöryhmien eriytymistä.
Eriytyminen suoraan tai epäsuorasti vaikuttaa Supon raportin mukaan myös sisäisen turvallisuuden ja kansallisen turvallisuuden uhkiin.
Myös koululla ja koulutuksella on keskeinen merkitys lasten ja nuorten väkivaltaisen radikalisoitumisen ja väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyssä.
Supo nostaa esille myös nuorten yleisen väkivaltakiinnostuksen ja väkivaltaan yllyttämisen sosiaalisen median kautta.
