Ei mikään pöljä päivä, vaan pöljä kausi. Matti Heikkinen on tällä kaudella elämänsä iskussa.
Lauantaina Heikkinen nappasi kauden kolmannen palkintopallisijoituksensa oltuaan kolmas Val di Fiemmen 15 kilometrin perinteisen yhteislähtökisassa. Kausi ei ole edes puolivälissä, mutta Heikkinen sivusi jo nyt yhden kauden palkintopalliennätystään.
Se ei edes ole Heikkisen tilastojen vaikuttavin seikka. Jos sprinttikisoja ei lasketa mukaan, Heikkinen on hiihtänyt kauden kaikissa kymmenessä kilpailussaan kympin joukkoon. Se on vaikuttavaa siksi, että Heikkinen on totuttu näkemään päälle/pois-urheilijana, joka saattaa pöljänä päivänä taistella voitosta, mutta seuraavana romahtaa sijoille "ynnämuut". Vaan ei tällä kaudella.
Heikkinen oli yhden kauden aikana parhaimmillaan – viime kaudella – sijoittunut seitsemän kertaa kärkikymppiin.
Nyt Heikkinen on tekemässä kovaa temppua Tour de Skillä. Ennen sunnuntain päätöskilpailua Heikkinen on kokonaiskisassa neljäntenä. Hän lähtee Ranskan Maurice Manificat'n kanssa rinta rinnan kirimään kiinni eroa kolmossijaan ja Sveitsin Dario Colognaan. Suomen joukkueen päävalmentaja Reijo Jylhä tosin antoi ymmärtää, että jopa kakkosena ladulle lähtevä Norjan Martin Johnsrud Sundby voisi olla Heikkisen saavutettavissa. No, miksipä ei, olihan Heikkinen jo viime vuonna loppunousun kolmanneksi nopein hiihtäjä.
Kaikkien aikojen paras suomalaismiehen loppusijoitus Tour de Skillä on Sami Jauhojärven seitsemäs sija kymmenen vuoden takaa. Siihen tulee sunnuntaina muutos.
