HJK:n ykkösmaalivahti on tällä hetkellä Saku-Pekka Sahlgren, jonka seura päästi jo kertaalleen muualle. Tarvitseeko HJK pätevämmän veskarin europelejä ajatellen?
Mennään heti asiaan. Olin melko vakuuttunut viime syksynä siitä, että HJK hankkii laatuvahti Jukka Lehtovaaran TPS:n riveistä ryhmäänsä viime kauden päätteeksi. Mutta niin ei käynyt.
Lehtovaara olisi itse ollut halukas liittymään Suomen mestarien joukkoon. HJK-pomo Olli-Pekka Lyytikäinen puolestaan totesi allekirjoittaneelle, että Lehtovaaran oli jollain alustavalla listalla, josta ehdokkaat seulottiin, mutta nimi ei näemmä ollut kärkivaihtoehtojen joukossa, sillä HJK ei esittänyt sarjan parhaalle maalivahdille edes tarjousta.
Mielestäni se oli hämmentävää.
26-vuotias, tasonsa moneen kertaan osoittanut turkulaisvahti, olisi ollut saatavilla pitkällä sopimuksella Klubiin ilmaisella siirrolla, mutta ei kelvannut.
Vielä hämmentävämpää oli kuitenkin se, että vihreä valo paloi lopulta Saku-Pekka Sahlgrenille, joka ei pelannut viime vuonna kovin vakuuttavasti RoPSin maalinsuulla.
Luvalla sanoen hän päästi kourallisen verran helppoja osumia liigaotteluissa ja suorastaan mureni rovaniemeläisjoukkueen huipputärkeässä euro-ottelussa Kreikassa. Ja tästä päästäänkin kätevästi olennaisimpaan pointtiin.
Juuri euro-otteluita silmällä pitäen HJK:n ykkösvahdin pitäisi olla vakuuttava seppä, joka johtaa puolustusta eikä jäädy tiukoilla hetkillä.

