Kolmen lapsen äiti luuli kärsivänsä selkäkivuista – sydäntäsärkevä totuus paljastui: "En luovuta ilman taistelua"

Kolmen lapsen äiti kertoo ajatelleensa ennen, ettei hänelle voisi tapahtua mitään pahaa. Hän ei ollut uhrannut ajatustakaan syövälle, miksi olisikaan?

Kesäkuun 19. päivä 43-vuotiaan Cassey Morrisin ja hänen perheensä maailma kääntyi ylösalaisin. Kolmen lapsen äiti sai tietää sairastavansa pitkälle edennyttä keuhkosyöpää, joka oli levinnyt keuhkoista aina maksaan ja luihin saakka.

Ennusteiden mukaan vain prosentti kyseisen diagnoosin saaneista on elossa viiden vuoden kuluttua, mikä sai äidin miettimään tosissaan koko perheen tulevaisuutta. Omalla tarinallaan äiti haluaa muistuttaa myös siitä, että nuori ikä, tupakoimattomuus tai yleinen terveyskään eivät aina suojele syövältä. 

Tupakoimattomuus ei suojellut keuhkosyövältä

Kaikki sai alkunsa tavallisesta selkäkivusta, joka iski äitiin toukokuun alussa. Osteopaattinsa kannustamana Morris suuntasi lääkärille, mutta vielä tässä vaiheessa röntgenkuvista ei paljastunut mitään poikkeavaa.

Ammattitaitoinen osteopaatti ei kuitenkaan tyytynyt tulokseen, vaan suositteli Morrisille magneettikuvausta. Viides toukokuuta vain kaksi tuntia magneettikuvauksen jälkeen Morris sai puhelun, jossa lääkäri kertoi magneettikuvauksen paljastaneen huonoja uutisia; hänen vasemmasta keuhkostaan oli löydetty 2,3 senttimetrin kokoinen nystyrä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Jatkotutkimuksissa naisen keuhkoista paljastui myös toinen nystyrä, ja nystyrät diagnosoitiin koko perheen suruksi syöpäkasvaimiksi. Kolmen lapsen äiti oli sairastunut keuhkosyöpään, ja hänen tilansa näytti todella vakavalta.

– Tiedättekö sanonnan siitä, että sydän vajoaa? Ajattelin sen olevan aina metafora, mutta sinä päivänä kun kuulin nuo sanat, tunsin fyysisesti, kuinka sydämeni vajosi syvälle rintaani, Morris kertoo.

"Ensireaktioni oli "ei", tämä ei voi olla loppuni"

Lääkäreiden mukaan syöpä oli levinnyt keuhkoista maksaan ja imusolmukkeisiin, mutta myös luihin, mikä selitti yllättäen ilmestyneet selkäkivut.  

– Tunsin irtautuvani kehostani. Minusta tuntui, kuin lääkäri olisi puhunut jollekin muulle. Kuinka tämä voi tapahtua minulle? Olen terve, nuori enkä polta. Kuinka minulla voi olla keuhkosyöpä?

– Olin järkyttynyt ja hiljaa. En pystynyt uskomaan kuulemaani. Ensireaktioni oli "ei", tämä ei voi olla loppuni. Minulla on kolme nuorta tytärtä, jotka tarvitsevat minua. He tarvitsevat minua vielä pitkään. Minun täytyy olla täällä heitä varten, en lähde minnekään. Haluan nähdä heidän kasvavan, äiti kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Huonot uutiset iskivät vasten Morrisin ja hänen miehensä kasvoja, mutta äidin mukaan pahinta oli kuitenkin hetki, jolloin hän joutui kertomaan huonot uutiset tyttärilleen. Hän ei pystynyt vastaamaan lastensa kysymykseen siitä, olisiko äiti täällä vielä silloin, kun he ovat aikuisia. Kukaan ei pysty antamaan siihen vastausta. Vain aika näyttää, tehoavatko hoidot toivotulla tavalla, mutta yksi asia on silti varmaa.

– En luovuta ilman taistelua. Teen kaiken, minkä pystyn, pysyäkseni heidän rinnallaan, äiti kertoo.

Lähde: Kidspot

***

Syöpä ja ravinto 5:18

Lue myös:

    Uusimmat