Saksalaisten lumikenkäilijöiden epäillään tehneen laittoman rajanylityksen Kuusamon Paljakassa.
Kolmen lumikengillä liikkuneen saksalaisen turistin epäillään ylittäneen laittomasti valtakunnan rajan Suomesta Venäjälle ja takaisin viime keskiviikkoiltana 14. tammikuuta.
Tapahtumaa tutkitaan epäiltynä valtionrajarikoksena, kertoo Rajavartiolaitos tiedotteessaan.
Kainuun rajavartioston partio tavoitti valtakunnan rajan ylittäneet lumikenkäilijät valtakunnan rajan läheisyydestä heti tapahtuneen jälkeen.
Alustavassa puhutuksessa kolme nuorta saksalaismiestä myönsi ylittäneensä valtakunnan rajan ja liikkuneensa alueella uteliaisuudesta. Tapahtumapaikalla ei ole itärajan esteaitaa.
Tapahtumaan liittyen Kainuun alueen rajavaltuutettu on ollut yhteydessä Venäjän Kalevalan alueen rajavaltuutettuun.
Kainuun rajavartiosto jatkaa tapauksen selvittämistä.

