Äiti sai poikansa lopulta onnellisesti Ukrainaan pojan vietettyä yli kahdeksan kuukautta venäläisessä lastenkodissa.
Suomeen perheensä kanssa turvapaikkaa hakemaan tullut Dmytro, 13, käveli tämän vuoden tammikuussa Suomesta Venäjälle Imatran Karhusuolla.
Dmytron äiti on nyt saanut poikansa takaisin Ukrainaan. Poika vietti yli kahdeksan kuukautta venäläisessä lastenkodissa.
Poika kertoo livahtaneensa täpärästi suomalaisilta rajavartijoilta.
– Suomalaiset (rajavartijat) myöhästyivät kaksi minuuttia pysäyttääkseen minut, ja minut pidätettiin Venäjän rajalla, Dmytro kertoo.
Tutkinnanjohtaja Matti Rantanen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoi tuolloin, että valvontajärjestelmä huomasi rajan yli kävelleen alaikäisen, mutta häntä ei ehditty saamaan kiinni.
Venäjän puolella poika saatiin kiinni, ja Dmytron mukaan hänelle laitettiin käsiraudat niin tiukalle, että kädet turposivat.
– He painoivat olkapääni maahan rynnäkkökiväärin piipulla eivätkä antaneet minun nousta ylös, hän kertoo.
