Koko Suomen luku: Ainakin 13 ihmistä sai silmävamman ilotulitteesta – tämä tekijä yhdistää valtaosaa tapauksia

Ylilääkäri ilotulitteiden aiheuttamista silmävammoista:"Joka vuosi on ohjeiden vastaista käsittelyä" 3:51
Ylilääkäri ilotulitteiden aiheuttamista silmävammoista: "Joka vuosi on ohjeiden vastaista käsittelyä"

Suomessa silmävamman ilotulitteesta sai vuodenvaihteessa ainakin 13 ihmistä. Asia selviää MTV Uutisten soittokierroksesta yliopistosairaaloihin.

Eniten tapauksia on ollut Etelä-Suomessa. Helsingin yliopistollinen keskussairaala tiedotti tänään kuudesta silmävammasta alueella. Kaksi ruhjevammaa ja yksi ruutivamma luokitellaan tässä vaiheessa vaikeaksi, yksi ruhjevamma keskivaikeaksi ja kaksi oli lieviä ruutiroiskeita. Viisi heistä ei ollut käyttänyt suojalaseja. 

Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on ollut kolme sairaalakäyntiä vaatinutta tapausta. Vammat ovat johtuneet suojalasien puutteesta tai ilotulitteiden väärinkäytöstä.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on ollut kaksi potilasta, joita on hoidettu ilotulitteen aiheuttaman silmävamman vuoksi. Potilaat eivät olleet käyttäneet suojalaseja. 

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa oli selvitty ilman tapauksia uudenvuodenpäivän iltapäivään saakka, mutta nyt silmävamman vuoksi hoitoon on hakeutunut yksi ihminen. Tyksin vastuualueeseen kuuluvat Varsinais-Suomi, Satakunta, Vaasa ja Ahvenanmaa.

Myös Oulun yliopistolliseen sairaalaan on hakeutunut yksi silmävamman ilotulitteesta saanut potilas. Vamman vakavuudesta ei ole tietoa.

Viimeisen kahdeksan vuoden aikana silmävammoja on tullut uudenvuodenjuhlinnan yhteydessä keskimäärin 12 kappaletta, nyt siis ainakin yksi keskimääräistä enemmän. Vammoista noin 90 prosenttia on tullut ilman suojalaseja.

Lue myös:

    Uusimmat