Joitakin rallioppeja kannattaa hyödyntää myös liikenteessä

Tällä viikolla vastaajana on Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen.

Kysymys: Voiko liikenteessä hyödyntää kilvanajon oppeja, kuten ajolinjoja?

Vastaus: Autokilpailu ja normaali liikenne ovat kaksi eri maailmaa, joita ei pääsääntöisesti pidä sotkea keskenään. Tietyistä kilpa-ajajien käyttämistä toimintatavoista voi kuitenkin ammentaa oppia myös arkiliikenteeseen.

Autokilpailuissa ei ole ulkopuolista liikennettä

Autokilpailuissa ajetaan radalla tai suljetuilla tieosuuksilla. Esimerkiksi rallissa kuljettajan ei tarvitse pelätä, että erikoiskokeella tulisi vastaan muuta liikennettä. Tämä sekä huolellinen nuotitus mahdollistavat sen, että kuljettaja voi ajaa mäennyppylälle hurjalla tilannenopeudella, vaikkei hän todellisuudessa näe nyppylän taakse. Tosielämän liikenteessä tämä ei ole mahdollista.

Vastaavasti kaarreajolinjan vetäminen suoraksi, saattaa normaalielämässä kostautua hyvinkin äkkiä, jos joku tulee vastaan tai sattuu ohittamaan samanaikaisesti.

Kilvanajosta tuttujen nopeuksien tai ajolinjojen käyttö normaaliliikenteessä on kuin pelaisi venäläistä rulettia. Hyvä tuuri loppuu ennemmin tai myöhemmin ja lopulta noutaja tulee varmasti.

Kilpa- ja vakioautojen rakenteelliset erot

Kilvanajossa käytetyt autot eroavat vakioautoista myös rakenteellisesti. Vaikka autojen korit muistuttavatkin ulkoisesti toisiaan, ei niillä ole keskenään juuri mitään tekemistä. Kilpa-autojen koreja vahvistetaan erilaisin turvakaarin. Kuljettaja ja kartturi köytetään istuimiinsa huomattavasti normaaleja kolmepistevöitä järeämmin kuusipisteturvavöin, minkä lisäksi he molemmat käyttävät kypärää ja niskatukea. Näin ollen ralliautosta saatetaan nousta ulos hurjankin ulosajon jälkeen, kun taas vastaavassa tilanteessa vakiorakenteisen auton katto olisi saattanut painua jo kuolettavasti kasaan.

Myös rakenteelliset erot siis puoltavat alhaisempien ajonopeuksien ja sovittujen ajolinjojen käyttöä vakioautolla liikenteen joukossa ajettaessa.

Näitä oppeja sen sijaan on syytä soveltaa myös normaaliliikenteessä

Kilvanajossa on kuitenkin myös tiettyjä asioita, joista kannattaa ammentaa oppia normaaliliikenteeseen. Päällimmäisenä tulevat mieleen ajoasento ja ohjauspyörän käsittely.

Valitettavan usein näkee erityisesti nuorten mieskuljettajien syyllistyvän lähes makuuasennossa ajamiseen. Tämä on käsittämätön trendi, mikä tuntuu jatkuvan vuodesta toiseen.

Katsellessani näiden nuorten testosteronikranaattien lippalakkien lippoja takasivuikkunasta en voi olla ihmettelemättä muutamaa asiaa:

• Miten kuljettaja näkee autosta ulos?
• Miten kuljettaja pystyy ohjaamaan autoa?
• Miten kuljettaja pystyy hätäjarruttamaan tarvittaessa?
• Miten kuljettaja pysyy turvavöissä mahdollisessa törmäystilanteessa?

Suosittelenkin, että jokainen ratin takana makaaja katsoo hetken incar-kuvaa ralliautosta ja kiinnittää huomioita seuraaviin asioihin:

• Missä asennossa on ralliauton kuljettajan selkänoja?
• Millainen ote ralliauton kuljettajalla on ohjauspyörästä?
• Millaisessa kulmassa ovat ralliauton kuljettajan käsivarret?

Paras mahdollinen näkeminen autosta ulos on tilanteiden ennakoinnin kannalta erityisen tärkeää. Ajoasennolla on näkemisen kannalta olennainen merkitys. Makaavassa asennossa ajavan kuljettajan näkökenttään jää huomattavasti enemmän katveita kuin pää pystyssä ajavalle kuljettajalle.

Kuljettajan istuin välittää auton liikkeet kuljettajalle perstuntuman kautta. Jos kuljettaja makaa autossa, tämä perstuntuma jää sangen ohueksi tai sitä ei ole ollenkaan. Näin kuljettaja ei tunnista esimerkiksi auton luistoja riittävän ajoissa eikä hän näin ollen ehdi reagoida niihin riittävän nopeasti.

Jotta nopea reagointi tuottaisi toivotun lopputuloksen, pitää kuljettajan käskyjen välittyä auton kautta tien pintaan juuri oikeanlaisina, määrätietoisesti ja tarkasti. Tämän edellytyksenä on oikeanlainen ote ohjauspyörästä. En muista nähneeni kilvanajajan pitävän ratista kiinni yhden käden kämmenpohjalla. Heillä ei ole varaa otteen lipeämiseen ja sen aiheuttamaan luiskahdukseen ajolinjalta. Mielestäni tähän ei ole kyllä varaa normaaliliikenteessäkään, vaikka kämmenpohjalla rattia leipovien kuljettajien määrästä voisi hyvinkin muuta päätellä.

Pystyssä oleva selkänoja mahdollistaa ohjauspyörän helpon, nopean, tarkan ja määrätietoisen käsittelyn käsivarsien jäädessä koukkuun. Tämän lisäksi, mahdollisessa hätäjarrutuksessa pystyssä oleva selkänoja toimii kuljettajalle tukena ja antaa hänelle mahdollisuuden painaa jarrupoljinta nopeammin ja voimakkaammin. Näin saadaan aikaan paras mahdollinen hidastuvuus. Makaava kuljettaja vain liukuu taaksepäin ”sängyllään” jarrupoljinta tavoitellessaan ja tehokas jarrutus jää tekemättä.

Myöskään turvalaitteista ei saada suunniteltua turvallisuushyötyä, jos kuljettaja istuu eri tavalla kuin on tarkoitettu.