Jasmin Voutilainen epäillään joutuneen vain päivä ennen kuolemaansa vakavien rikosten uhriksi. Asiaa oli tarkoitus käsitellä Helsingin kärjäoikeudessa, mutta syytettynä ollut mies ei saapunut oikeuden eteen.
Kolme vuotta sitten kuolleen Jasmin Voutilaisen epäiltyä pahoinpitelyä ja raiskauksen yritystä oli tarkoitus käsitellä 18. maaliskuuta Helsingin kärjäoikeudessa. Oikeudenkäyntiä jouduttiin kuitenkin lykkäämään, koska syytettynä ollut mies ei saapunut paikan päälle. Oikeudenkäynti siirtyy uuteen ajankohtaan, joka määrätään myöhemmin.
Syytettynä on helsinkiläinen 1995 syntynyt mies.
Epäillyt rikokset tapahtuivat vain päivä ennen Voutilaisen itsemurhaa. Voutilainen kuoli 17. maaliskuuta 2023.
Voutilaisen viimeisistä päivistä saatiin lisätietoa viime vuoden lokakuussa, kun Yle julkaisi Mitä tapahtui Jasminille? -podcastin.
Podcastin tekijät, Yle Kioskin toimittaja Emma Karasjoki sekä käsikirjoittaja-dramaturgi Onerva Hannula vierailivat Huomenta Suomessa viime syksynä. He kertoivat, että Voutilainen oli ollut kuolemaansa edeltävänä iltana ravintolassa, josta epäiltyihin rikoksiin johtanut tapahtumaketju sai alkunsa.
– Hänen seuraansa oli tullut mies, joka oli lähtenyt saattamaan häntä kotiin. Sitten siellä kotona oli yrittänyt raiskata ja sen jälkeen näiden tutkimusten, tai epäilyn mukaan, oli sitten yrittänyt myös, tai oli pahoinpidellyt häntä. Ja sitten Jasmin on onnistunut häätämään miehen pois, Hannula kertoi.

