Britannian terveysviranomaiset varoittavat aivokalvotulehdusten leviävän Canterburyn alueella räjähdysmäisesti.
Kaksi nuorta on kuollut Canterburyn alueella aivokalvontulehdukseen. Vahvistettujen tautitapausten määrä on toistaiseksi viisitoista, mutta epidemian luonnetta kuvataan "räjähdysmäiseksi".
Britannian terveysviraston varaterveysjohtaja kertoo BBC:lle kyseessä olevan nopeimmin kasvava aivokalvontulehduksen tautiryöpsähdys, jota hän on urallaan nähnyt. Aiemmin terveysministeri Wes Streeting kuvasi tilannetta "nopeasti eteneväksi".
Toinen kuolleista on 18-vuotias Juliette, jonka perhe kertoi menetyksestään Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle. Hän oli oppilas Favershamissa sijaitsevassa koulussa.
Toinen menehtynyt oli 21-vuotias opiskelija Kentin yliopistosta.
Lue myös: Paha epidemia leviää Britanniassa – kaksi nuorta kuollut
Rokotusohjelma käyntiin
Epidemian alkulähde on toistaiseksi vahvistamatta. Terveysviraston johtaja Susan Hopkinsin mukaan kyseessä näyttäisi olevan niin sanottu supertartuttajatapahtuma.
Tauti on levinnyt erityisesti Kentin yliopistoon liittyvissä kiinteistöissä, joissa on järjestetty juhlia ja sosiaalisia tapaamisia.
Yliopistolla on käynnistetty epidemian johdosta kohdennettu rokotusohjelma. Noin 5 000 opiskelijalle tullaan tarjoamaan tästä päivästä alkaen rokote B-tyypin aivokalvontulehdusta vastaan taudin leviämisen pysäyttämiseksi.
Mikä aivokalvontulehdus on?
Aivokalvontulehdus eli myös meningiitti on bakteerien tai virusten aiheuttama aivoja peittävän kalvon tulehdustila.
Bakteerien aiheuttama infektio on vakava ja niihin liittyy merkittävä kuolleisuus, virustapauksissa tulehdus on lievempi.
Aikuisilla tavallisimpia bakteeritartuntoja aiheuttavat pneumokokki-, meningokokki- ja listeria-bakteerit. Pneumo- ja meningokokkibakteereja vastaan on rokote.
Tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, päänsärky, oksentelu, väsymys, valonarkuus, niskajäykkyys.
Bakteeritartunta vaatii aina kiireellistä sairaalahoitoa sekä suonensisäistä antibioottihoitoa.
Bakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus on harvinainen Suomessa.
Lähde: Terveyskirjasto
Yökerhossa juhlinut sairastui vakavasti
Yksi taudin saaneista, Keeleigh Goowin, 21, kertoo BBC:lle joutuneensa sairaalaan romahdettuaan asunnossaan. Hänen uskotaan sairastuneen canterburylaisessa yökerhossa Club Chemistryssä, jonka uskotaan olevan epidemian alkupiste.
Hän loukkasi kasvojaan kohtauksen aikana, mutta on nyt toipumassa.
– Minulla on yhä päänsärkyä ja jomotusta. Se on menossa takaisin alas jalkoihini, hän kertoo.
Goodwinin äidin mukaan hänen tyttärensä saa kiittää elämästään kämppäkavereitaan, jotka soittivat hänelle apua.
Hän kertoo tyttärensä hourailleen taudin kriittisessä vaiheessa.
– Hän ei tiennyt, mitä tapahtui. Hän ei voinut puhua, hän ei voinut nähdä.
Oletko opiskelemassa alueella? Onko sinulla kokemuksia tautiryöpystä? Ota yhteyttä toimitukseen sähköpostilla uutiset@mtv.fi tai WhatsAppilla numeroon 040 578 5504. Kaikki yhteydenotot käsitellään luottamuksella.
Terveysviranomaiset harkitsevat rokotusten laajentamista suuremmalle alueelle. Kentin piirikunnan johtava terveysviranomainen Anjan Ghosh rauhoittelee kuitenkin yleisöä.
– Tämä ei ole niin kuin pandemia, jossa tauti leviää kuin tuli. Bakteerin tarttumiseen vaaditaan pidennetty kontakti henkilöstä toiseen.
0:50Katso myös: Pikkuiseen Saimiin iski erittäin harvinainen bakteeri, joka aiheutti vakavan aivokalvontulehduksen.

