Jälleen hattutemppu! Erling Haaland takoo Valioliigan ennätyksiä uuteen uskoon – lähes 30 vuotta vanhat lukemat siintävät jo silmissä

Erling Haalandin kunniamarssi Valioliigassa jatkuu. Manchester norjalaistähti teki sunnuntaina iltapäivällä Wolverhamptonia vastaan jo Valioliiga-kauden neljännen hattutemppunsa. Toimenpide otti aikaa vajaan tunnin ennen tämän siirtymistä vaihtoon. Hallitseva mestari voitti ottelun lukemin 3–0.

Ensimmäinen syntyi viisi minuuttia ennen taukoa rangaistusalueelta, kun keskitysten laadun kanssa siihen asti tuskaillut City sai ensimmäisen laatupallon Haalandin pään ulottuville, tällä kertaa Kevin de Bruynen jalasta.

Toinen syntyi rangaistuspotkusta toisella puoliajalla ja kolmas Wolves-maalivahti Jose San lahjoituksesta. 19 ottelussa neljä hattutemppua tehnyt Haaland on nyt meriittiin nopeimmin yltänyt pelaaja Valioliigassa. Aiemmin Ruud van Nistelrooy oli tarvinnut neljään hattutemppuun 65 ottelua. 

Haaland on tehnyt tammikuuhun ehtineellä Valioliiga-kaudella nyt 25 maalia. Lukeman hämmästyttävyyttä kuvastaa se, että viime kauden maalikuninkuuden napanneet Liverpoolin Mohamed Salah ja Tottenhamin Son Heung-Min tekivät molemmat 23 maalia.

Sarjan yhden kauden maaliennätys on Andy Colen ja Alan Shearerin nimissä. Ensin mainittu teki 34 maalia Newcastlen paidassa kaudella 1993-1994. Shearer osui samalle seuralle vuotta myöhemmin niin ikään 34 kertaa.

Uransa 16. hattutempun sunnuntaina tehneellä Haalandilla on vielä 18 ottelua aikaa ohittaa kaksikko.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja