Liikunta pienentää sydänsairauksien riskiä, mutta hyväkään kunto ei aina estä sydänvaivoja.
Moni ajattelee, että hyväkuntoinen ihminen on suojassa sydänvaivoilta tai varsinkin vakavilta oireilta, mutta se ei pidä paikkaansa. Näin muistuttaa Oulun yliopiston kardiologian professori ja Oulun yliopistollinen sairaalan ylilääkäri Juhani Junttila.
– Hyväkuntoinen ihminen yleensä on pitänyt itsestään hyvää huolta monella muullakin tavalla eli ennuste sen suhteen, tuleeko heille esimerkiksi sydänpysähdys, on aina paljon parempi, Junttila kommentoi MTV Uutiset Liven haastattelussa.
– Mutta hyväkuntoinenkaan ei ole suojassa, jos hänellä on muita valtimotaudin riskitekijöitä, kuten verenpainetta ja korkea kolesteroli. Ne pitää hoitaa, vaikka liikuntaa harrastaisikin.
Lue myös: Voiko täysin terve ihminen saada sydänpysähdyksen? Kardiologi kertoo, milloin on aihetta huoleen
Maraton ei altista sydänpysähdykselle
Aiemmin kesällä kerrottiin Ylen vastaavan päätoimittajan Panu Pokkisen kuolleen sydänpysähdyksen seurauksena 49-vuotiaana.
Pokkisen sydän pysähtyi juoksulenkillä Lissabonissa Portugalissa kesäkuun alussa. Hän toipui hyvää vauhtia, mutta hänen sydämensä pysähtyi äkillisesti sairaalassa uudelleen.

