Googlen saamat yli neljän miljardin euron jättisakot voivat tarkoittaa Suomelle reipasta säästöä EU-jäsenmaksuissa.
EU-tuomioistuin vahvisti heinäkuun alussa Googlen saamat ennätyssuuret, yli neljän miljardin euron sakot.
Suomen kannalta sakkotuomio voi mahdollisesti tarkoittaa yllättävää, enimmillään noin 70 miljoonan euron säästöä.
– Laskennallisesti Googlen sakkotulojen aikaansaama säästö Suomen EU-maksun bruttokansantulo-osuuteen olisi tällä hetkellä noin 69 miljoonaa euroa, valtiovarainministeriön budjettineuvos Vesa Kulmala kertoo sähköpostissa MTV Uutisille.
"Jos budjettivallan käyttäjä ei päätä toisin"
Google sai EU:lta sakot vuonna 2018. Komission mielestä yhtiö rajoitti kilpailua pakottamalla laitevalmistajia asentamaan Android-laitteisiin Googlen hakusovelluksen ja Chrome-selaimen.
Komissio antoi myös eilen torstaina Googlelle uudet 890 miljoonan euron sakot. Näistä sakoista Googlella on vielä oikeus valittaa, joten ne eivät vaikuttane Suomen tämän tai ensi vuoden EU-jäsenmaksuihin.
Sakkomaksut ovat yksi EU:n tulonlähteistä.
Suurin osa EU:n budjetista tulee jäsenvaltioiden jäsenmaksuista, jotka määräytyvät bruttokansantulon eli käytännössä talouden koon mukaan.
Jäsenmaksuja voidaan kuitenkin pienentää, jos esimerkiksi sakkomaksutuloja tulee enemmän kuin on arvioitu.
mukaan Googlen saama sakko on niin iso, korkoineen 4,6 miljardia euroa, että Saksa voisi säästää jäsenmaksuista peräti miljardi euroa.

