Ennen tultiin toimeen nauloilla sekä vasaroilla ja ruuvitkin piti vääntää seinään käsin. Yksinkertaiset työkalut riittivät hyvin. Maailma kuitenkin mukavoituu, ja se näykyy myös työkaluissa – ja myös autojen puolella.
Tykkäsimme
- sivistyneestä alakerrasta
- moottorista
- matkustusmukavuudesta
- vakuuttavista maasto-ominaisuuksista
Emme tykänneet
- takapenkeissä iso vero
- onhan se autokin aika iso…
- ohjauksessa voisi olla enemmän tuntoa
Suomen kesäkuu 2016
Hinta alk. 35 609 €
Ja onhan se mukavaa, että elämä mukavoituu. Tämä korostuu myös uudessa Hiluxissa. Sen kabiini on työympäristönä varsin mukava paikka. Melutaso, jousitusmukavuus ja penkit ovat kunnossa pidempääkin taivalta varten.
Teknavi pääsi uuden Hiluxin rattiin ensi kertaa Namibiassa, jonne autot oli tuotu suoraan tehtaalta Etelä-Afrikasta. Suomeen autot ehtivät juhannuksen kieppeillä.
Kaksipäiväinen koeajoreitti sisälsi noin 500 kilometriä, josta vain murto-osa oli päällystettyä. Valtaosa ajasta vietettiin vaihtelevan kuntoisilla hiekkateillä, ja toki ohjelmassa oli myös kivistä kinttupolkua sekä hyvin haastavia off road -osuuksia. Jälikimmäisessä ovat avuksi hyvä maavara (277-293 mm) sekä riittävät lähestymis- ja jättökulmat.

