Nykyauto on edeltäjiään selvästi painavampi.
Suomen liikenteessä olevien henkilöautojen keskimääräinen paino (suurin sallittu kokonaismassa) on kasvanut noin 29 prosenttia 2000-luvun aikana.
Kun vuonna 2000 henkilöautot painoivat keskimäärin 1 540 kiloa, niin vuonna 2024 henkilöautojen keskimääräinen paino on jo 1 980 kiloa.
Osaltaan kulkuneuvojen keskipainoa on kasvattanut sähkökäyttöisten henkilöautojen yleistyminen. Sähköautot ja lataushybridit ovat keskimäärin painavampia kuin perinteiset polttomoottoriautot.
Akut ovat painavia
Vuoden 2024 lopussa vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevien henkilöautojen osuus oli 11 prosenttia kaikista liikenteessä olleista henkilöautoista.
Viime vuosina osuus on kasvanut hyvin vauhdikkaasti.
– Sähköautojen ja lataushybridien litiumakut painavat tavanomaisesti paljon, mikä osaltaan selittää autojen painon kasvua, kertoo Traficomin johtava asiantuntija Outi Ampuja tiedotteessa.
Keskipainoa ei ole nostanut ainoastaan sähkökäyttöisten autojen yleistyminen.

