Hector sai vakavan sairauskohtauksen – tukokset laskimosuonissa veivät leikkaussaliin

Hector kävi läpi kovan terveyskuurin 3:06

Hector valmistautuu konserttilavoille sairaalahoidon jälkeen.

VIDEO: Hector kävi läpi kovan terveyskuurin vuonna 2016

Hector, 71, joutui viime lauantaina sairaalahoitoon pariksi päiväksi vakavan sairauskohtauksen vuoksi.

Tiedotteessa kerrotaan, että miehen sydämen laskimosuonissa todettiin kaksi tukosta ja hänelle tehtiin molempiin suoniin onnistunut pallolaajennusoperaatio.

Hector välittää tiedotteessa kiitoksensa hänestä huolehtineille lääkäreille ja hoitajille.

Sepelvaltimotaudin hoitoon kuuluvat keskeisesti monipuolinen lääkitys, terveellinen ruokavalio ja liikunta. Hectorin tavoitteena on nousta joulukuussa konserttilavoille. Kiertueen nimi on Hengissä Joulun Hengessä ja konserteissa kuullaan myös Hectorin uusia joululauluja.

Miehen on tarkoitus julkaista uransa ensimmäinen joululevy, Hectorin Joululevy, marraskuussa. Lisäksi taiteilija kirjoittaa parhaillaan jatkoa viime vuonna julkaistulle Asfalttihippi-muistelmakirjalleen.

Lue myös:

    Uusimmat