Muistoissamme Tapani Kansa -juhlakonsertti järjestetään neljällä paikkakunnalla maaliskuussa.
Viime vuoden maaliskuussa menehtyneen laulajan Tapani Kansan kunniaksi järjestetään juhlakonsertti neljällä paikkakunnalla.
Muistoissamme Tapani Kansa -nimeä kantava konsertti saapuu maaliskuussa Turkuun, Helsinkiin, Lahteen ja Kansan synnyinpaikkakunnalle Kotkaan.
Konsertissa Kansan hittejä tulkitsevat Teemu Roivainen, Kansaa Tapani Kansa – Laulaja -musiikkinäytelmässä esittänyt Tomi Metsäketo, Lauri Mikkola, Mikael Saari sekä Kansan veli Seppo Kansa. Konsertissa soittava orkesteri koostuu muusikoista, joiden kanssa Kansa teki pitkän yhteistyön.
Tapahtuman tiedotteessa kerrotaan, että konsertissa yleisö pääsee kokemaan musiikin lisäksi vahvan visuaalisen kokonaisuuden. Esityksessä nähdään runsaasti valokuvia ja videoita Kansan uran eri vaiheista, harvinaista arkistomateriaalia sekä ikimuistoisia esiintymisiä.
Konsertti on saanut Tapanin puolison Nina af Enehjelmin tuen, joka on konserttia varten avannut kotialbuminsa ja luovuttanut lehtileikkeitä.
Kansa levytti uransa aikana yli 600 kappaletta. Laulajan saavutuksiin lukeutuu 14 kultalevyä, yksi platinalevy sekä Erikois-Emma-palkinto.

