Miljardööri Elon Musk ja valtiovarainministeri Scott Bessent ajautuivat kiivaaseen huutotappeluun Valkoisessa talossa.
Axios-verkkosivuston mukaan kiista koski Yhdysvaltain verohallintoa, ja paikalla oli myös presidentti Donald Trump sekä muita valtion virkamiehiä. New York Timesin mukaan Muskilla ja Bessentillä on ollut vääntöä siitä, kuka johtaa Verohallintoa.
Sivusto on kuullut useita lähteitä tapaukseen liittyen. Lähteiden mukaan tilanne tapahtui viikko sitten. Erään lähteen mukaan tilanteessa kaksi keski-ikäistä miljardööriä luuli olevansa WWE:n showpainiottelussa Valkoisen talon länsisiivessä.
Lue myös: Tutkija: Trumpin haaveissa on kaikuja 1930-luvun amerikkalaisaatteesta – yksi asia ihmetyttää
Muskin persoonallisuus ja tyyli ovat ärsyttäneet joitakin hallinnon ylempiä virkamiehiä sen jälkeen, kun hän alkoi vetää hallinnon kulujen vähentämiseen tähtäävän DOGE:n toimintaa.

