Syyttömäksi vuosikausia kestäneen oikeuskamppailun jälkeen todettu Anneli Auer vaatii asianajajineen valtiovaltaa teettämään riippumattoman selvityksen siitä, miten tapaus oli mahdollinen.
Anneli Auer ja hänen entinen kumppaninsa Jens Kukka katsottiin tällä viikolla Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa syyttömiksi seksuaali- ja väkivaltarikoksiin, joista kumpikin on jo kärsinyt pitkät vankeusrangaistukset.
Auerin ja Kukan oli syytetty kohdelleen kaltoin Auerin lapsia, jotka aikuistuttuaan kertoivat kertomuksiensa tapahtuneesta olleen sepitettä. Korkein oikeus purki tuomion ja asia käsiteltiin uudelleen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Tuomion jälkeen Auerin puolustus lähetti tiedotteen, jossa vaadittiin valtioneuvostoa selvityttämään, miten oikeusvyyhti on ollut mahdollinen.
– Valtioneuvoston tulee päättää käynnistää Turvallisuustutkintalain mukainen tutkinta ja antaa Onnettomuustutkintakeskuksen tehtäväksi selvittää syyt Anneli Aueriin kohdanneeseen oikeusmurhaan. Kyseessä on yhteiskunnan perustoiminnoissa, lainkäytössä, tapahtunut virhetoiminta, poikkeuksellinen tapahtuma, joka voidaan onnettomuuden tavoin ottaa tutkinnan kohteeksi, Auerin asianajaja Markku Fredman kirjoitti mediatiedotteessaan.
– Toivon, että vääriin tuomioihin johtaneista tapahtumista tehdään perusteellinen ja puolueeton selvitys lähtien Satakunnan poliisin toimista, jotka johtivat väärään murhasyytteeseen, Auer puolestaan kirjoitti.
