Anneli Auer toivoo, että asia ei jatku hovioikeuteen.
Seksuaalirikos- ja pahoinpitelytuomioista vapautunut Anneli Auer kertoo olevansa tyytyväinen, kun Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi tänään "oikeaan osuneen tuomion".
Hän sanoo, että tuomio ei kuitenkaan poista sitä, että hänen elämästään on mennyt 20 vuotta oikeustaisteluihin lähtien siitä, kun hänen miehensä murhattiin
– Minun näkökulmastani seksuaalirikosjuttu on samaa jatkumoa murhajutulle, Auer kirjoittaa tiedotteessa.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi tänään antamassa tuomiossaan Auerin ja Jens Kukan syytteet Auerin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Oikeus hylkäsi yksimielisesti syytteet kokonaisuudessaan.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
11:37Rikostoimittajat Tiia Palmén ja Rebekka Härkönen käyvät MTV Uutiset Livessä läpi, miksi syytteet hylättiin ja mitä tästä seuraa.
Syyttäjän näyttö perustui oikeuden mukaan keskeisesti kolmen nuorimman lapsen vuonna 2011 antamiin kertomuksiin, mutta niistä ei oikeudessa saatu tukea.
Lapset sittemmin peruivat kertomuksiaan, mutta Auer ja Kukka olivat ehtineet jo kärsiä vankeustuomionsa.
