122-kiloisen naisen muodonmuutos: Ylipainoisesta bikinimalliksi vuodessa – "en enää hämmenny, kun katson peiliin"

Naisen hurja muodonmuutos on saanut ihmiset epäilemään kuvien aitoutta. 

Tämän yhdysvaltalaisnaisen tarina alkaa samalla tavoin kuin monen muunkin laihduttajan. Epäterveelliset elämäntavat olivat kerryttäneet 33-vuotiaan Jessie Gibsonin vartaloon reilusti ylimääräistä. Painoa alkoi kerääntyä jo opiskeluvuosina, jolloin liikunta vaihtui noutoruokaan ja pitkäksi venyneisiin iltoihin. Yksi ilta muutti kuitenkin kaiken.

– Käännekohta tapahtui, kun palasin eräänä iltana kotiin juhlista enkä voinut uskoa näkyä, jonka näin peilistä. Totuus oli, että en ollut iloinen edes täydessä meikissä, koroissa ja hiukset ojennettuna pienellä määrää vodkaa höystettynä. Olin sisimmässäni onneton, Gibson kertoo.

Kun vaaka näytti yli 122 kiloa, hän päätti laittaa elämäntapansa uuteen uskoon. Gibson lopetti tupakanpolton, ryhtyi noudattamaan tiukkaa ruokavaliota ja otti liikunnan jälleen osaksi elämäänsä. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Tehdäkseen elämänmuutoksestaan kokonaisvaltaisen, hän päätti myös irtisanoutua pitkäaikaisesta työpaikastaan markkinoinnin parissa. Gibson palkkasi myös kuvaajan ikuistamaan hänen hurjan matkansa. 

"Olen ylpeä siitä, kuinka kauas olen tullut"

Päätökset tuottivat nopeasti tulosta. Kotona tehtävät harjoitukset vaihtuivat pian kuntosaliin ja personal trainerin palkkaamiseen. Gibson kertoo olleensa muutoksista enemmän kuin innoissaan. 

– Kun laihduin ensimmäiset 20 kiloa, olin todella innoissani. Kävin ostamassa aikuiselämäni ensimmäiset bikinit ja puin ne päälleni rannalle ja astuin ensimmäisiin kuvauksiini, nainen kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lopputulos ei kuitenkaan vastannut odotuksia, mikä samaan aikaan sekä satutti että kannusti jatkamaan. Ennen jatkamista naisen täytyi kuitenkin ymmärtää, että muutokset vaatisivat aikaa. Tässä tapauksessa aikaa meni 11 kuukautta. 

Tiukka treeni ja ruokavalio tuottivat lopulta tulosta, kun naisen päätös huipentui Torontossa käytyihin fitness-kisoihin. Nainen asteli lavalle vain alle vuosi suuren päätöksensä jälkeen. Näin nopea muutos on saanut ihmiset epäilemään kuvien aitoutta, mitä nainen ihmettelee toden teolla, sillä hänen tatuointejaan on vaikea kopioida. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Olen iloinen nyt, enkä enää hämmenny, kun katson peiliin. Olen ylpeä siitä, kuinka kauas olen tullut. Tämä on ollut loistava oppimiskokemus, nykyisin kuusi kertaa viikossa treenaava Gibson hehkuttaa. 

Nainen kertoo Instagram-sivullaan, että matka ei ole ollut helppo, mutta todellakin sen arvoinen. Monta vuotta ylipainoisena eläneen Gibsonin tulevaisuuden tavoitteena on elättää itsensä fitness-mallina. 

Myös Suomesta on uutisoitu samanlaisia muodonmuutostarinoita. 

Yksinhuoltajaäiti keveni 60 kiloa ja hurahti fitness-urheiluun 6:30

Lähde: CatersNews

Lue myös:

    Uusimmat