Yksi maailman suurimmista jalokivikauppiaista hylkää kaivostimantit – vaihtaa eettisempiin ja halvempiin laboratoriotimantteihin

Pandora on ensimmäinen suuri jalokivikauppa, joka on ilmoittanut luopuvansa kokonaan maasta kaivetuista timanteista.

Pandoran mukaan päätöksen taustalla on muun muassa eettiset ja ympäristölliset syyt. Lisäksi laboratoriossa tuotetut timantit ovat huomattavasti halvempia, joten se pystyy myös markkinoimaan niitä suuremmalle yleisölle.

Timanttikaivosten ympärillä on jo vuosia ollut huolta ihmisoikeuksista. Nimitys "veritimantti" juontaa juurensa läntiseen Afrikkaan, jossa timanttikaivostoiminta johti verisiin sisällissotiin.

Sotien jälkeen ihmisoikeusjärjestöt ovat nostaneet esiin useita ongelmia, kuten lapsi- ja pakkotyövoimaa kaivoksilla.

Se on ajanut alan etsimään vaihtoehtoja laboratoriossa tuotetuista timanteista. Ne valmistetaan samasta alkuaineesta eli hiilestä, mutta laboratorio-olosuhteissa.

Pandoran mukaan laboratoriotimanttien kysyntä on voimakkaimmassa kasvussa jalokivialalla. Ne ovat noin kolmasosan halvempia kuin kaivetut timantit.

Pandoran toimitusjohtaja Alexander Lacik kertoi BBC:lle, että myös ympäristösyyt olivat päätöksen taustalla. Yhtiön tulevan korumalliston kerrotaan olevan tuotettu täysin uusiutuvalla energialla.

– Haluamme olla vähäpäästöinen yritys. Minulla on neljä lasta, ja kun joku päivä poistun tästä maailmasta, haluan jättää sen paremmassa kunnossa kuin mitä olemme viimeisen 50 vuoden aikana luoneet.

Lue myös:

    Uusimmat