Poliisi on edistynyt Helsingin Metsälän kellarivanhuksen tapauksen tutkinnassa ja kertoo nyt uusimmat käänteet.
Poliisi tutkii Metsälän kellarivanhuksen olosuhteita ihmiskaupparikoksena. Esitutkinta asiassa on valmistumassa lähiaikoina ja nyt poliisi kertoo tapauksesta lisää tietoa.
Poliisi löysi tammikuussa Helsingin Metsälässä sijaitsevan omakotitalon kellarista huonokuntoisen 80-vuotiaan miehen. Mies asui pienessä ikkunattomassa huoneessa karmeissa olosuhteissa.
– Hänen asuinolosuhteensa olivat epäinhimilliset ja erittäin epähygieeniset, kuvailee tutkinnanjohtaja Jari Korkalainen Helsingin poliisista.
– Hänellä ei ollut käytettävissään normaaliin asumiseen kuuluvia asioita, esimerkiksi vessaa, suihkua tai ruuanlaittomahdollisuuksia.
Siisti tiilitalo näyttää ulkopuolelle yksitasoiselta, mutta miehen asuinkäytössä oleva huone oli talon kellarissa. Poliisin mukaan vanhuksella oli oma sisäänkäynti huoneeseensa.
– Hän oli järjestänyt kaikki huoneestaan puuttuvat normaaliin asumiseen kuuluvat asiat itse keksimillään ratkaisuilla, Korkalainen luonnehtii.
– Poliisin käsityksen mukaan hän ei saanut käyttää omakotitalon muita tiloja.

