Ranskan poliisi on pidättänyt tänään tiistaina neljä ihmistä epäiltynä osuudesta Louvren ryöstöön.
Ranskalaislehti Le Parisien -lehti kertoi tänään tiistaina, että taidemuseo Louvren ryöstön tutkinta on edennyt jälleen uusilla pidätyksillä.
Poliisi otti aamulla kiinni yhden miehen sekä kolme miehen lähipiiriin kuuluvaa ihmistä.
– (Tiistaina kiinni otetut) olivat kaksi 38- ja 39-vuotiasta miestä sekä kaksi 31- ja 40-vuotiasta naista, jotka olivat kaikki Pariisin alueelta, Pariisin syyttäjä sanoi lausunnossaan.
Lehden mukaan poliisi olisi nyt saanut kiinni kaikki pääkoplan jäsenet. Jo kolme muuta saanut syytteet.
Kolme koruvarkaudesta epäiltyä miestä on aiemmin otettu kiinni Luoteis-Ranskan Mayennessä.
AFP:n mukaan lisäksi olisi otettu kiinni nainen, joka on yhden aiemmin kiinni otetun miehen vaimo. He ovat jo saaneet syytteet varkauden vuoksi.
Harvinaisen röyhkeä varkaus
Louvren museossa tehtiin lokakuun puolessavälissä harvinaisen röyhkeä varkaus, jossa varastettiin 88 miljoonan euron arvosta koruja.
Varasjoukko vei saaliinsa keskellä päivää museon aukioloaikana.
Varkaat pysäköivät tikkailla varustetun muuttoauton museon Apollo-gallerian kohdalle ja kiipesivät galleriaan tikkaita pitkin. He rikkoivat ikkunan ja varastivat korut leikattuaan niitä suojanneita lasikupuja kulmahiomakoneella.
Varkauden jälkeen joukko pakeni paikalta skoottereilla.
Varastettujen korujen joukossa oli muun muassa Napoleon Bonaparten vaimolleen, keisarinna Marie Louiselle antama smaragdeilla ja timanteilla koristeltu kaulakoru.
Paetessaan varkaat pudottivat timanteilla ja smaragdeilla koristellun keisarinnan kruunun, mutta muut korut he onnistuivat viemään mukanaan.
Juttua täydennetty 25.11.2025 kello 16.39 ja 17.39.
