Yhdysvalloissa epäillään, että Washingtonissa kirjeenvaihtajien illalliselle tunkeutunut epäilty olisi aikonut salamurhata presidentti Donald Trumpin lisäksi myös muita korkea-arvoisia hallinnon jäseniä.
Asiasta kertoo Yhdysvaltojen virkaatekevä oikeusministeri Todd Blanche ainakin NBC-uutiskanavalle sekä CBS:lle. Blanche oli myös itse mukana illallisella.
Lue myös: Näin Washingtonin ampuja pääsi ryntäämään turvatarkastuksen läpi
Blanche kuitenkin painottaa NBC:lle, että viranomaiset yhä vasta tutkivat epäillyn motiiveja. Motiivin selvittämisessä voi vielä kulua ainakin muutama päivä, hän sanoi.
Blanchen mukaan epäilty ampuja ei ole ollut yhteistyöhaluinen.
Charlesin turvallisuus Yhdysvaltain-vierailulla herättänyt keskustelua
Kuningas Charlesin alkavalla viikolla tapahtuvan Yhdysvaltain-vierailun turvallisuus on herättänyt pohdintaa.
Buckinghamin palatsista kerrotaan, että Yhdysvaltain viranomaisten kanssa keskustellaan parhaillaan siitä, vaikuttaako ampumatapaus Charlesin valtiovierailun suunnitelmiin.
