Useat F1-mediat, muun muassa Motorsport ja Planet F1 kertovat varikkohuhuista, joiden mukaan Fernando Alonso saattaa olla jatkamassa F1-uraansa 24. kaudelle.
Vuonna 2001 Formula ykkösissä debytoinut Alonso on jo nyt historian eniten kausia (23) ja F1-kisoja (431) ajanut kuljettaja. Mikäli nyt julkaistut huhut käyvät toteen, espanjalaistähden kisamäärä nousisi ensi vuonna jo 470 GP:n paikkeille.
Alonso täyttää heinäkuussa 45 vuotta, ja edellinen tämän ikäinen F1-kuski oli Graham Hill 1970-luvun puolivälissä. Ensi vuonna hän ajaisi historian 33. F1-kuskina kuninkuusluokassa yli 46-vuotiaana.
– Miamin GP:n jälkeen varikkospekulaatiot ovat yhdistäneet Alonson yhä voimakkaammin tiimiin, jonka kanssa hän voitti kaksi maailmanmestaruutta (2005 ja 2006), Planet F1 kirjoittaa.
Tällä tallilla viitataan nykyiseen Alpineen. Alonso on edustanut Enstonessa päämajaansa pitävää tallia jo kolmeen eri otteeseen F1-uransa aikana.
Vuosina 2003–2006 ja 2008–2009 talli tunnettiin Renault-nimellä, vuosina 2021–2022 nimi oli muuttunut jo Alpineksi. Mikäli Alonso nyt tekisi sopimuksen tallin kanssa, hän siis liittyisi sen palvelukseen jo neljättä kertaa.
Mahdollisen sopimuksen puolesta puhuu se, että Alpine siirtyi täksi kaudeksi Mercedeksen moottoreihin ja talli on ollut keskikastin parhaimistoa. Pierre Gasly sijoittui viime viikonlopun Moncaon GP:ssä kolmanneksi.
Alonson edustama Aston Martin puolestaan epäonnistui uuden autonsa suunnittelussa nololla tavalla, ja tallilla on kuuden ensimmäisen GP-viikonlopun jälkeen kerättynä vain yksi MM-piste.
Alpinea johtaa vielä nykyäänkin Alonson managerina toimiva Flavio Briatore, jonka yhteistyö espanjalaiskuskin kanssa alkoi jo 2000-luvun alussa Renault'lla.

