Vanhemmat siirsivät kokkausvuoron 9-vuotiaalleen: "Poika tekee jo useampia ruokia"

Suomalaisperheen vanhemmat halusivat opettaa lapselleen omatoimisuutta ja siirsivät muiden kotitöiden ohella kokkausvuoron kerran viikossa 9-vuotiaalle Tommille. 

Keskisuomalainen opettaja Liisa Liias on laittanut oppilaansa suorittamaan kotidiplomia, jossa suoritetaan 20 erilaista kotityötä roskien viemisestä silittämiseen. 

– Minua ärsytti, kun lapset sanoivat, etteivät he ole koskaan tehneet kotitöitä, Liias muistelee Ilta-Sanomien haastattelussa

Tapaus on herättänyt paljon huomiota sosiaalisessa mediassa, mutta myös toisenlaisia esimerkkejä löytyy: helsinkiläisen perheen vanhemmat ovat antaneet kokkausvuoron kerran viikossa 9-vuotiaan Tommi-poikansa vastuulle. 

– Viikkoraha tuli ajankohtaiseksi, ja koska maailmassa ei ole olemassa ilmaista rahaa muutenkaan, halusimme että rahan mukana tulee myös vastuuta, perheen äiti Liina kertoo. 

Ruoanlaiton lisäksi Tommi täyttää pikkuveljensä Teemun kanssa astianpesukoneen ja vie roskat, jos huomaa sen tarpeelliseksi. 

Opeta lapsesi kokkaamaan itsenäisesti

Näihin asioihin Liina kehottaa kiinnittämään huomiota:

  • Varaa ainakin ensimmäisinä kuukausina paljon aikaa: pelkkä sipulin silppuaminen voi kestää tunnin
  • Ole läsnä ja auta, jos tarvitaan, mutta yritä olla puuttumatta liikaa.
  • Lapsi oppii myös siivoamaan itse jälkensä, jolloin kokkausvuoro pitää oikeasti sisällään kaiken, mitä siihen sisältyy. 
  • Anna lapsen oikeasti päättää: jos hän haluaa laittaa kaksi kiloa sokeria ruokaan, mihin se ei sovi, niin se on hänen asiansa. Vinkkejä voi antaa, mutta lapsi saa päättää. 
  • Tutkikaa yhdessä reseptiikkaa ja pohtikaa millaista ruokaa olisi mukava laittaa.
  • Kun ei hoputa ja muistaa pitää hyvää tunnelmaa yllä ensimmäisillä kerroilla, niin ruoanlaitto on positiviinen kokemus myös myöhemmin. 

"Kun on muutaman kerran tehnyt, se menee heittämällä"

Kesällä alkanut kokeilu on sujunut hyvin ja poika on itse äidin mukaan innoissaan ruoanlaitosta. 

– Ensimmäisellä kerralla hän valmisti kanahampurilaisia, ja ikinä hän ei ole hehkuttanut yhtäkään ruokaa samalla tavalla missään. Se onni ja ylpeys siitä, mitä on omien käsien kautta ilmestynyt, oli huikea, Liina kertoo. 

Koska Tommi kokkaa, hän saa myös itse päättää tekemänsä ruoan. Jos hän päättää laittaa kermaa juustolla, niin siihen on vanhempienkin tyytyminen. 

Pojan suosikkiruoka on nachoplatter, niin sanottu nachopelti, johon tulee nachojen lisäksi jauhelihaa ja juustoraastetta. Lisänä tarjoillaan tietysti itse tehtyä quacamolea ja salsaa, eli perinteisiä meksikolaisia avokado- ja tomaattipohjaisia kastikkeita. 

– Kun hän on muutaman kerran ruoan tehnyt, niin se menee heittämällä. Nachojen lisäksi Tommi tykkää tortilloista ja kanahampurilaisista, välillä hän on valmistanut myös helppoja pastaruokia. 

Liinan mielestä joutsalaisen opettajan Liiaan idea kotidiplomin suorittamisesta on hyvä.

–  Varmasti laittaisin omatkin poikani suorittamaan sen. Onhan se melkoinen karhunpalvelus tuleville puolisoille, jos lapsilla ei ole minkäänlaista kodin kunnossapidon hallintaa. Näen omassakin tuttavapiirissäni miehiä, joita on ensin passannut äiti ja sen jälkeen puoliso – ei osata perustöitä, kuten ruoanlaittoa tai pyykkihuoltoa.

Mitä mieltä lapset ovat fine dining -ravintolasta? Katso video:

Lapset ratsaavat Kari Aihisen huippuravintolan 5:37

Lue myös:

    Uusimmat