Uusi muotitapahtuma auttaa suomalaisbrändejä maailmalle

Suomessa kootaan ensimmäistä kertaa muotitapahtumia ja -näytöksiä yhteen kansainvälisen muotiviikon tapaiseksi tapahtumaksi. Kyseessä on Pre Helsinki -tapahtuma, jonka tavoite on herättää keskustelua uudesta suomalaisesta muotisuunnittelusta.

Helsingissä iloitaan muodista kuluvalla viikolla Pre Helsinki -tapahtuman parissa, kun seminaareista, näytöksistä ja kutsuvierastilaisuuksista koostuva tilaisuus alkaa keskiviikkona 22. toukokuuta.

Pre Helsinki on muodin alan tapahtuma, joka tähtää nuorten muotibrändien kansainvälistymiseen. Tarkoitus on auttaa kulloinkin mukaan valittujen merkkien edistymistä. Tavoitteena on myös lisätä keskustelua alalla ja viestiä suomalaisesta muodista.

Ohjelma

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelma järjestää 23.5 muotiaiheisen Creative Currency -seminaarin, joka tuo yhteen huippuammattilaisia muodin eri osa-alueilta. Paneelikeskusteluista ja puheenvuoroista koostuva tapahtuma käsittelee luovuuden ja kaupallisuuden yhteensovittamista nykyhetken ja tulevaisuuden haastavassa maailmantilanteessa. Lisäksi paneeleissa käsitellään muodin uusia haasteita, mahdollisuuksia ja menestymisen malleja alati muuttuvilla markkinoilla.

Puhujina ovat muun muassa Lontoon nuoren polven suunnittelijoihin kuuluva Jonathan Anderson, joka JW Anderson -mallistonsa lisäksi suunnittelee italialaisen Versacen muotitalon Versus-kokoelmaa, sekä pariisilaisen Rue du Mail’n taiteellinen johtaja, muotisuunnittelija Martine Sitbon.

Torstai-iltana luvassa on Sasu Kaupin, Ensaemblen, Saara Lepokorven ja tänä keväänä ensimmäisen mallistonsa lanseeranneenSiloa&Mookin presentaatiot Tulli- ja pakkahuoneella. Tapahtumassa nuoret suunnittelijat esittelevät mallistojaan musiikin, pienten näytösten sekä performanssien kautta.

Perjantaina näytökset jatkuvat Marimekon Esplanadin näytöksellä ja Aalto yliopiston lopputyönäytöksellä Suvilahdessa. Nuorten suunnittelijoiden luomuksia voi löytää studio tripping & sample sale -tapahtumassa lauantaina 25.5.

AVA / Siiri L'Ecuyer

Lähde ja lisätietoa:www.prehelsinki.com

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat