EU-parlamentin vasemmistoryhmä on jättänyt epäluottamuslauseen komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenista.
Ryhmä on saanut kerättyä vaadittavat 72 allekirjoitusta. Jos kukaan allekirjoittaneista ei vetäydy hankkeesta, von der Leyenin luottamuksesta äänestetään todennäköisesti lokakuussa.
Epäluottamuslauseen taustalla on muun muassa EU-komission Gaza-politiikka ja kauppasopimukset. Lisäksi vasemmisto kritisoi von der Leyenia tavasta, jolla Mercosur-kauppasopimuksen ratifiointia on ajettu eteenpäin nopeutettua kiertotietä pitkin.
Myös Yhdysvaltojen kanssa saatu tullisopu saa kritiikkiä.
Asia tarkoittaa, että von der Leyen on joutumassa jo toiseen epäluottamusäänestykseen lyhyen ajan sisällä.
Viimeksi von der Leyenin luottamuksesta äänestettiin heinäkuussa. Tuolloin epäluottamuslausetta ajoivat EU-parlamentin laitaoikeistolaiset, ja äänestys liittyi von der Leyenin koronarokotteita koskeviin tekstiviesteihin ja niiden salaamiseen.
Politico-lehden mukaan myös laitaoikeisto olisi saamassa valmiiksi oman epäluottamuslauseensa von der Leyenista.
Ryhmän epäluottamuslause koskisi yleistä epäluottamusta von der Leyeniin ja myös tyytymättömyyttä Mercosur-kauppasopimukseen ja Yhdysvaltojen kanssa saatuun tullisopuun.
"Taipui jokaiseen Trumpin vaatimukseen"
Vasemmistoryhmän mukaan EU:n ja Yhdysvaltain loppukesästä solmima tullisopu "taipui jokaiseen presidentti Donald Trumpin vaatimukseen".
Von der Leyen itse puolusti keskiviikkona parlamentissa tullisopua sanomalla, ettei hän voinut riskeerata eurooppalaisten työpaikkoja.
– Neuvottelimme Euroopalle parhaan mahdollisen sopimuksen, joka tarjoaa yrityksillemme verrattain edullisen aseman, sillä joillakin suorilla kilpailijoillamme on Yhdysvalloissa paljon meitä korkeammat tullit, hän sanoi.
Lisäksi vasemmistoryhmä kritisoi tapaa, jolla Mercosur-kauppasopimusta on ajettu eteenpäin nopeutettua kiertotietä pitkin.
Komissio esitti heinäkuussa, että Latinalaisen Amerikan maiden kanssa pitkään neuvoteltu Mercosur-kauppasopimus hyväksyttäisiin ensin väliaikaisesti ja rajatusti tavalla, joka sisältää muun muassa tullimaksujen alentamiset.
Väliaikainen sopimus voidaan hyväksyä jäsenmaiden määräenemmistöllä, jolloin mikään yksittäinen maa ei voi sopimusta kaataa. Sopimus olisi voimassa kunnes varsinainen sopimus saa jäsenmaiden parlamenttien hyväksynnän, mistä voi tulla hyvin vaikea prosessi.
Vasemmistoryhmän mukaan komissio onkin tällä toimintatavalla kieltänyt kansalaisilta saatavan mandaatin sopimuksen voimaantuloksi.
Mercosur-sopimuksen arvostelijat ovat olleet huolissaan sopimuksen vaikutuksista muun muassa eurooppalaisiin maanviljelijöihin ja ilmastoon. Sopimuksen on pelätty kiihdyttävän muun muassa sademetsien tuhoa.
Jännitteitä EPP:n kanssa
Europarlamentissa von der Leyenin toiminta on herättänyt kasvavaa kritiikkiä viime kuukausina.
Komission kanssa yhteistyötä tehneet "Eurooppa-myönteiset" ryhmät sosiaalidemokraatit, vihreät ja myös liberaali Renew-ryhmä ovat syyttäneet hänen myötäilleen liikaa parlamentin laitaoikeistolaisia voimia.
Osa von der Leyeniin kohdistuvasta tyytymättömyydestä kohdistuu kuitenkin parlamenttilähteiden mukaan enemmän kohti von der Leyenin keskustaoikeistolaista EPP-ryhmää ja sen puheenjohtajaa Manfred Weberiä, jota on syytetty tiukasta ryhmäkurista, yhteistyöhaluttomuudesta ja asioiden eteenpäin viennistä laitaoikeiston tuella.
Von der Leyen piti parlamentille keskiviikkona vuotuisen unionin tilaa käsittelevän puheensa.
Suomalaismepeistä esimerkiksi demareiden Eero Heinäluoma ja vihreiden Ville Niinistö arvioivat torstaina, että von der Leyen oli puheen perusteella kuullut heidän edustamiensa ryhmien esittämää kritiikkiä, mikä näkyi esimerkiksi Israelin suhteen tiukentuneissa linjauksissa.
Vasemmistoliiton meppi Li Andersson taas sanoi, että vaikka esimerkiksi von der Leyenin Gazaa koskevat linjaukset ovat oikeasuuntaisia, ne eivät ole vielä riittäviä. Siksi vasemmistoryhmä ei ole aikeissa luopua epäluottamuslauseen ajamisesta.