Yhdysvallat ja Kiina aloittivat sunnuntaina kauppaneuvottelut.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo sosiaalisessa mediassa, että hänellä on oikeus määrätä tuontitulleja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden helmikuisesta päätöksestä huolimatta.
Tuolloin korkein oikeus kumosi Trumpin asettamat tullit ja katsoi presidentin ylittäneen valtaoikeutensa määrätessään laajoja, globaaleja tulleja.
Trumpin mukaan hänellä on oikeus määrä tulleja, mutta toisessa muodossa. Trumpin mukaan myös korkein oikeus on linjannut näin.
Trump onkin asettanut maailman maille uusia tulleja, jotka pohjaavat eri säädökseen kuin korkeimman oikeuden kumoamat tullit.
Kauppaneuvottelut Kiinan kanssa
Toisaalta Yhdysvallat on aloittanut kauppaneuvottelut Kiinan kanssa. Kiinan ja Yhdysvaltain viranomaiset aloittivat neuvottelut sunnuntaina Pariisissa, kertoi Kiinan valtion uutistoimisto Xinhua.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi Trumpin asettamat tuontitullit ja katsoi presidentin ylittäneen valtaoikeutensa niitä määrätessään.
Kiinan kauppaministeriö sanoi perjantaina tiedotteessaan, että viranomaiset käyvät Pariisissa neuvotteluja molempia osapuolia kiinnostavista talous- ja kauppakysymyksistä. Tarkempia tietoja neuvottelujen sisällöstä ministeriö ei antanut. Neuvottelujen on tarkoitus kestää kaksi päivää.
Viime vuonna maiden välillä käytiin kiivasta kauppasotaa ja vastavuoroiset tullit nousivat ajoittain jopa kolminumeroisiin lukuihin.