Ukrainalaistutkijan mukaan Venäjä ei suostu lopettamaan sotaa niin kauan kun Putinia yritetään miellyttää. Trumpin puheet Grönlannista muistuttavat Krimin valtauksesta, myöntää tutkimusjohtaja Oleksiy Melnyk Kiovasta.
Ukrainan ja Yhdysvaltain edustajat jatkoivat keskiviikkona keskusteluja Ranskassa edellisen päivän halukkaiden koalition kokouksen jälkeen, kertoo presidentti Volodymyr Zelenskyi viestipalvelu X:ssä Hänen mukaansa pöydällä ovat myös vaikeimmat ratkaisemattomat kysymykset Venäjän miehittämästä Zaporizhzhjan ydinvoimalasta sekä mahdollisista alueluovutuksista.
Zelenskyi kertoo lisäksi ohjeistaneensa ukrainalaisneuvottelijoita selvittämään mahdollisuuksia Ukrainan, Yhdysvaltain ja Euroopan maiden johtajien tapaamisen järjestämiselle myöhemmin.
Lue myös: Halukkaiden koalitio kokoustaa Ukrainasta Pariisissa, Stubb mukana
Ukrainan delegaatioon kuuluvan Zelenskyin tuoreen kansliapäällikön Kyrylo Budanovin mukaan neuvotteluissa on jo saavutettu konkreettista edistystä, mutta kaikkia yksityiskohtia ei voi vielä julkistaa.
Tutkimusjohtaja Oleksiy Melnyk kiovalaisesta Razumkov Centre -ajatushautomosta arvioi Pariisin tapaamisia myönteisesti.
– Ei mitään mullistavaa tai uutta, mutta silti jotain kehitystä, Melnyk kuvailee STT:n puhelinhaastattelussa.
Vaikka juridisesti sitovia sopimuksia ei ole vielä solmittu, Melnykin mukaan esimerkiksi yhdysvaltalaisten läsnäolo Pariisissa oli myönteinen merkki.
