Tulvavedet valtasivat naapuruston: Työnsä menettäneestä Brandonista tuli hädässä olevien ihmisten sankari
Kolme asiaa on noussut elintärkeiksi Rosewoodin asukkaiden selviytymisen kannalta: ruoka, vesi ja lähellä asuvan hyväntekijän Brandon Rushin puhelinnumero.
Socasteessa Etelä-Carolinassa sijaitsevan Rosewoodin naapurusto on joutunut tulvavesien varaan. Tulvat ovat yleisiä alueella, erityisesti Atlantin hurrikaanikausien aikaan.
Rankkojen vesisateiden takia tulvavedet ovat vallanneet naapuruston, ja liikkuminen paikasta toiseen on työlästä, jopa terveelle ja hyväkuntoiselle ihmiselle. Työnsä tammikuussa menettänyt Brandon Rush tahtoi olla hyödyksi ja on kuljettanut ihmisiä matalapohjaisella veneellään naapurustossa hakemaan vettä, ruokaa ja turvaa.
– Moni ihminen on kysynyt, että voivatko he antaa minulle rahaa vastineeksi. Vastaan, etten halua rahaa. Heillä on tarpeeksi jo asioita hoidettavana, Brandon kertoo.
"Täällä on ihmisiä, joilla ei ole muuta paikkaa, missä asua"
Brandon ei itse edes asu Rosewoodissa, mutta halu auttaa muita ihmisiä hädässä on niin merkittävä, että hän palaa joka päivä takaisin auttamaan.
– Täällä on ihmisiä, joilla ei ole varaa asua hotelleissa, eikä ole muuta paikkaa, missä asua, Brandon kertoo ihmisistä, jotka eivät ole muuttaneet pois jatkuvien tulvien takia.
Brandon suunnittelee vielä palaavansa Rosewoodiin tulvien jälkeen, kun häntä ja hänen venettään ei enää tarvita liikkumiseen. Naapurustossa on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat apua katastrofin aiheuttamien vaurioiden korjaustöissä ja Brandon suunnittelee auttavansa parhaansa mukaan naapuruston jälleenrakentamisessa.
Rosewood sijaitsee Intracoastal Waterway:n varrella. Se on tuhansia kilometrejä pitkä vesiväylä Atlantin valtameren ja Meksikonlahden rannikolla Yhdysvalloissa. Tulvat ovat viime vuosina yleistyneet Rosewoodin alueella voimakkaasti, mutta monilla alueen asukkaista ei ole varaa muuttaa muualle asumaan, kertoo paikallismedia WMBF Media.
Videolla seurataan Brandonin työpäivää Rosewoodin epävirallisena, mutta sitäkin arvokkaampana lautturina.
Lue myös: Huolestunut kansalainen ihmetteli tulvivaa asemaa New Yorkissa – metroyhtiöltä hauska kuittaus
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: CNN ja WMBF News
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää