Pienestä Nyangain saaresta Sierra Leonen edustalla on jäljellä enää kolmasosa. Myös asukkaista valtaosa on muuttanut muualle.
Länsiafrikkalaiseen Sierra Leoneen kuuluva pieni Nyangain saari näyttää ensisilmäyksellä paratiisilta: valkeita hiekkarantoja, palmuja ja pelikaaniyhdyskuntia.
Tarkempi vilkaisu paljastaa tuulen ja aaltojen kaatamia puita sekä aikaa sitten lähteneiden ihmisten jättämiä huonekaluja.
Alle kymmenessä vuodessa meri on noussut niin, että saaren pinta-alasta on kadonnut noin kaksi kolmasosaa. Enemmistö asukkaista on joutunut muuttamaan mantereelle tai korkeammille saarille.
Hassan Kargbo, 35-vuotias kalastaja, kahlaa polviaan myöten vedessä ja osoittaa edessään aukeavaa merta.
– Tässä, missä olemme nyt, oli ennen taloni. Meillä oli iso jalkapallokenttä, mutta nyt vesi on tuhonnut kaiken, hän sanoo uutistoimisto AFP:lle.