Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa lentoliikenteen lakkaavan Venezuelan ilmatilassa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti lauantaina haluavansa lentoliikenteen lakkaavan Venezuelan ja sen ympäristön ilmatilassa.
Trumpin viesti Truth Social -viestipalvelussa ja X:ssä oli monitulkintainen, ja hän sanoi osoittavansa sen kaikille lentoyhtiöille ja maan ilmatilan käyttäjille.
Trump on aiemmin varoittanut Yhdysvaltojen käynnistävän Venezuelassa mahdollisia maaoperaatioita väitetyn huumeiden salakuljetuksen kitkemiseksi.
Yhdysvallat on syyskuun alun jälkeen iskenyt Karibianmerellä ja Tyynellämerellä useisiin aluksiin, joita on sen mukaan käytetty huumeiden salakuljettamiseen. Ainakin osan aluksista on väitetty olevan kytköksissä venezuelalaisiin huumerikollisiin.
Yhdysvallat on kertonut surmanneensa iskuissaan yhteensä yli 80 ihmistä. Yhdysvallat ei ole julkistanut todisteita surmattujen yhteyksistä huumeiden salakuljetukseen.