Loukkaantuneen ruotsalaispuolustaja Jonas Brodinin osallistuminen jääkiekon olympiaturnaukseen on uhattuna. Näin arvioi The Athleticin arvostettu toimittaja Michael Russo.
NHL-seura Minnesota Wildin päävalmentaja John Hynes kertoi torstaina joukkueensa puolustaja Jonas Brodinin kärsivän alavartalovammasta. 32-vuotiaan ruotsalaisen tilaa tarkkaillaan viikko viikolta.
The Athletic kirjoittaa, että suurena kysymyksenä on, onko Ruotsin olympiajoukkueeseen nimetyn Brodinin osallistuminen viiden renkaan kisoihin vaarassa. Hynes ei lähtenyt moista ennustamaan, mutta The Athleticin toimittaja Michael Russo arvioi X:ssä, että vaara on olemassa.
Brodin on kärsinyt vammasta jo jonkin aikaa. Joulukuussa häneltä jäi sen myötä väliin neljä ottelua.
– Se ei tapahtunut yhdessä ottelussa. Se on jotain vähitellen kasautunutta, Hynes sanoi.
Maailmanmestari
Kokenut Brodin on pelannut NHL-urallaan 968 ottelua. Hän on edustanut Ruotsia neljissä miesten MM-kisoissa ja voittanut maailmanmestaruuden vuonna 2017. Miehen tilille on tullut myös kaksi MM-pronssia.
Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin Ruotsin olympiajoukkueeseen niin ikään nimetyn Pittsburgh Penguinsin NHL-tähtipuolustaja loukkaantumisesta.

