Totuus vitamiinipuutoksista: Mitä puutteesta oikeasti seuraa?

Vitamiinit ovat elimistölle välttämättömiä, joten puutostilat aiheuttavat erilaisia oireita, sanoo lääketiedon koordinaattori Leena Äyräpää Yliopiston Apteekista.

Elimistö tarvitsee vitamiineja solujen toimintaa varten.

– Toiset vitamiinit ovat tärkeitä kaikille elimistön soluille, toiset vain tietyille osille kehoa, kuten A-vitamiini silmille, Leena Äyräpää sanoo.

Vuonna 2007 toteutettu Finravinto-tutkimus osoitti, että suomalaisilla on puutosta kahdesta vitamiinista: B-vitamiineihin lukeutuvasta foolihaposta ja D-vitamiinista.

– Uskon tilanteen kuitenkin korjautuneen viime vuosina. Varsinkin D-vitamiinista on puhuttu paljon. Sen puutos aiheuttaa lapsilla riisitautia ja aikuisilla luiden haurastumista. Esimerkiksi äidinmaidossa ei ole riittävästi D-vitamiinia, joten sen puutos voi näkyä vauvoilla radikaaleinakin oireina.

Foolihapon tarve taas kasvaa erityisesti raskaana olevilla.

– Sen puutos voi aiheuttaa hermostoputken sulkeutumishäiriön, joka johtaa sikiön vaurioitumiseen. Hermostoputki kehittyy aivan raskauden alkuvaiheessa, jo ennen kuin nainen tietää olevansa raskaana. Siksi foolihappolisää olisi hyvä syödä jo raskautta suunnitellessa, sillä siinä vaiheessa kun raskaus tulee tietoon, foolihappolisän aloittaminen on jo liian myöhäistä.

Myös muut vitamiininpuutokset aiheuttavat oireita.

– Esimerkiksi B1-vitamiinin puutostila aiheuttaa lihasheikkoutta ja lihashalvauksia. B3-vitamiinin puutteen taas voi nähdä ihosta. Puutokset ovat kuitenkin harvinaisia länsimaissa.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat