Toni Niemiseltä pysäyttävä teoria uransa tyssäämisestä – peräänkuuluttaa muutosta: "Kaikki kunnia edesmenneelle Matti Nykäselle"

0:49
Toni Nieminen hämmästelee sitä, mihin Suomen mäkihyppyvalmentajat katosivat – "Osaamiselle ei ole ollut ilmeisesti käyttöä."

Toni Nieminen singahti rakettimaisesti mäkihypyn supertähdeksi kaudella 1991–92 voitettuaan 16-vuotiaana Albertvillessä kaksi olympiakultaa ja otettuaan yhden pronssin sekä saavutettuaan samalla sesongilla mäkiviikon ja maailmancupin kokonaiskilpailun voitot. Putoaminen oli kuitenkin myös nopea. Legendalla on vuosien jälkeen mielenkiintoinen teoria siitä, mikä hänen parhaan teränsä söi.

Toni Nieminen on pitkän Tulosruudun vieraana torstaina klo 22.25 MTV3-kanavalla alkavassa lähetyksessä. Nieminen antaa suorasanaisen mielipiteensä muun muassa Suomen mäkihypyn nykytilasta ja sen valmennuksesta. 

Nieminen siirtyi uuteen V-tyyliin keväällä 1991 ja omaksui sen niin hyvin, että sai siitä tulevalla kaudella kilpailuetua ja pystyi urotekoihin olympialaisissa jo 16-vuotiaana.

– Olin ollut äärimmäisen liikunnallinen aina, muun muassa telinevoimistelussa koululaisten SM-tasolla mitaleilla. Liikunnallinen lahjakkuus antoi ehkä myöden oppia uusia asioita ja ehkä nopeammin kuin monen muun. Se edesauttoi sitä, että nousu maailman huipulle 16-vuotiaana oli ylipäätään mahdollista, Nieminen kertaa Tulosruudun Viikon vieraana Antero Mertarannan haastattelussa.

Nuorukainen puhkui myös suunnatonta, käsittämättömäksi kutsumaansa voittamisen vimmaa, joka ajoi häntä korkeimmalle mahdolliselle tasolle.

– Muistan tänä päivänäkin, kuinka pahalle se tuntui, jos minä hävisin. Minulle kakkossijakin oli tappio. Se oli minulle jotenkin sietämätöntä. Minun oli ylipäätään tosi vaikea käsitellä sitä tunnetta.

– En ole kauhean ylpeä siitä, miten se aina purkautui. Silloin myös pistettiin välillä suksia kappaleiksi, kun häviämisen tuska oli niin vahva.

Paineita oli omiaan lisäämään yhtäkkiä ympärille pamahtanut valtava julkisuus, kun Niemistä alettiin seurata tarkalla kammalla. Vaikka se muutti Niemisen sanoin ylipäätään arkea, hän ei koe muuttuneensa tuolloin ihmisenä.

– Minä olin keskellä murrosikää oleva nuorimies. Kun niitä tappioita alkoi tulla, minun käytökseni oli edelleen ihan sama. Niitä suksia meni kappaleiksi ja ärräpäitä pääsi. Se kuitenkin käännettiin yhtäkkiä siihen, että minä olen niin ylimielinen. Sitä alettiin karsia pois.

Suomen mäkipiireissä ei haluttu joutua kamppailemaan uuden vaikean persoonan kanssa. Tätä korosti Niemisen näkemyksen mukaan lähihistorian paino.

– Kaikki kunnia edesmenneelle Matti Nykäselle, joka oli minun lapsuuden sankarini, mutta hänen edesottamuksensa olivat tapahtuneet just ennen minua. Silloin alettiin ehkä korostuneestikin siihen, että kun vain ei tulisi uutta tämmöistä.

Nieminen pohtii, että hänen särmiensä silottelemisessa saatettiin kuitenkin mennä vikaan.

– Minä opin kilttinä miehenä nopeasti, että minun pitää oppia sietämään sitä, olemaan käytökseltäni nätimpi ja rauhallisempi ja hyväksymään niitä tappioita. Olen kuitenkin jälkikäteen miettinyt, syötiinkö siinä samalla minun paras syömähampaani ja ominaisuuteni ikään kuin liian tehokkaasti pois.

Niemisen mukaan hänestä saattoi tulla valmentajille helpompi käsiteltävä, mutta hänestä katosi samalla suurin terä.

– Olisi ehkä pitänyt kuitenkin säilyttää tietty tappamisen meininki ja kunnianhimo siinä touhussa.

Niemiseltä nähtiin menestyskautensa jälkeen enää harvoja välähdyksiä. Hän voitti vuoden 1992 jälkeen enää yhden henkilökohtaisen maailmancupin osakilpailun, Puijolla K90-mäessä 1995. Uransa hän lopetti vuoteen 2004.

"Ilman äärimmäistä herkkyyttä ei ole äärimmäistä kovuutta"

Vaikka mäkihyppääminen jäi, julkisuuden valokeila on seurannut kommentaattorinkin tehtävissä pitkään toiminutta Niemistä vuosikymmeniä myöhemminkin ja hänen tekemisistään on raportoitu mediassa tiiviisti. Taustalla on aina ollut herkkä ihminen, kuten urheilijat Niemisen arvion mukaan taiteilijoiden tapaan usein ovat.

– Meitä (urheilijoita) pidetään ehkä hirmu kovina yksilöinä, mutta me olemme oikeasti aika äärimmäisen herkkiä. Ilman äärimmäistä herkkyyttä ei löydy myöskään sitä äärimmäistä kovuutta, Nieminen painottaa positiivista puolta.

Niemisen mukaan nykyään ollaan kuitenkin yleisesti liian herkkiä kritiikille ja vastoinkäymisille.

– Jos mietitään, mihin maailma on muuttunut tänä päivänä, mitä on tuonut sosiaalinen media ja kuinka tiivistä on tiedottaminen, niin käytännössä mitään sinä et pysty tekemään salassa, jos olet menestyvä urheilija. Silloin minusta on entistä tärkeämpi asia se, että meillä olisi vahvoja persoonia. Me olemme vähän ruvenneet suojelemaankin liikaa.

Nieminen kritisoi "liikaa steriiliyttä".

– Minusta urheilijoiden ja taiteilijoiden pitäisi ylipäätään paremmin uskaltaa olla omia vahvoja persooniaan ja tuoda sitä esille. Sehän lajista, urheilijoista ja asioista tekee kiinnostavan.

– Tosiasia on se, että persoonien kautta me olemme aina eläneet, nousseet ja pärjänneet, hän alleviivaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja