Therese Johaug synnytti toisen lapsensa. Samana päivänä hänet palkittiin.
Therese Johaug on saanut aviomiehensä Nils Jakob Hoffin kanssa toisen lapsensa. Lauantai oli hiihtolegendalle muutenkin kunniakas ilon päivä, sillä sen lisäksi hänelle myönnettiin Norjan urheilugaalassa kunniapalkinto ampumahiihtosuuruus Johannes Thingnes Bön kanssa.
– Tällaisia päiviä ei usein tule. Taas äidiksi ja urheilugaalan kunniapalkinto samana päivänä. Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat olleet tukenani, kun olen sitä tarvinnut. Muistan tämän päivän ikuisesti, Johaug kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
Johaugin ja Hoffin vastasyntynyt poika on nimetty Nilsiksi. Pariskunnalla on ennestään vuonna 2023 syntynyt Kristin-tytär.
Kyyneleet
Norjan urheilugaalassa esitettiin Johaugin synnytyslaitoksella etukäteen nauhoittama kiitosvideo.
– Olisin halunnut ollut Hamarissa kanssanne tänä iltana, mutta tässä minä nyt olen synnytyslaitoksella, täynnä hormoneja ja valmiina synnyttämään, Johaug sanoi.
Hiihtolegenda kiitti puheessaan tuomaristoa, vanhempiaan, sisaruksiaan ja elämänsä tukipilariksi kuvailemaansa aviomiestään. Kyyneleet valuivat poskilta.
Pian Johaugin puheen jälkeen juontaja Mia Hundvin kertoi urheilugaalan yleisölle vauvauutisen, videon julkaissut NRK raportoi.
– Voimme ilmoittaa, että äidillä ja lapsella on kaikki hyvin. Pikku Nils on syntynyt, hän sanoi ja yleisö ryhtyi suuriin suosionosoituksiin.
