Ihmisten hyvyys ja auttamisen halu löivät keravalaisen Marian ällikältä, kun huoli paukkupakkasilla kadonneesta koiranpennusta levisi kulovalkean tavoin Facebook-ryhmissä.
Usko, seitsemän kuukauden ikäinen tanskandogin pentu oli ollut perjantaina 5. helmikuuta iltapäivälenkillä Keravalla omistajansa Maria Tähtisen kanssa, kun flexitalutin oli yllättäen livennyt omistajan kädestä maahan ja napsahtanut isokokoisen koiran jalkoihin.
– En ole 20 vuoteen käyttänyt flexiä ja nyt kun muutettiin kaupunkiin, niin jostain ne sitten tuli käyttöön, Maria kertoo.
7-kuukautinen Usko painaa 56 kiloa, mutta on vielä ihan lapsonen.Maria Tähtinen
Usko oli säikähtänyt niin pahoin, että oli vauhkoontuneena rynnännyt juoksuun flexin singotessa perään. Sekunneissa koiranomistajan pahin painajainen oli käynyt toteen ja koira oli kadonnut näkökentän ulottumattomiin.
Kello oli noin 14:45. Marian kauhujen vuorokausi oli käynnistynyt.
Marian perheessä on tällä hetkellä kolme tanskandoggia, joista Usko on nuorimmainen. Vaikka koiralla on jo kokoa 56 kilon verran, on se vielä ihan pentu.
Maria soitti välittömästi hätäkeskukseen ilmoittaakseen kadonneesta koirasta. Hätäkeskuksessa ei otettu koiranomistajan huolta hänen mielestään tarpeeksi vakavasti.
– Ne olivat valitettavasti vähän kielteisiä, he eivät voineet ottaa kantaa, Maria kertoo.
Hän olisi halunnut, että hänen tietonsa otettaisiin ylös siltä varalta, että joku tekisi havaintoja Uskosta.
Hätääntynyt Maria soitti ystävälleen, jotta paikallisiin Facebook-ryhmiin saataisiin ilmoitus koiran katoamisesta. Maria oli itse hypännyt jo ratin taakse, eikä pystynyt itse kirjoittamaan tai vastaamaan viesteihin autosta. Hän ajoi ympäri lähitienoota ja haravoi talojen pihoja läpi, kyseli näköhavaintoja vastaantulijalta, mutta koirasta ei ollut havaintoakaan.
– Alettiin jo miettimään, että onko se varastettu. Asutaan kuitenkin taajamassa, Maria pohtii.
Vainussa tilanne otettiin vakavasti ja etsiväkoiria alettiin järjestää paikalle avuksi. Tilannetta hankaloitti se, että pakkasta oli siinä kohtaa mittarissa jo 15 astetta.
Haastavat olosuhteet olisivat saattaneet aiheuttaa hengitystieongelmia pitkään pakkasessa vainua nuuskiville etsijäkoirille. Koska Usko oli pentu ja lyhytkarvainen rotu, arvioitiin sen tilanteen olevan niin kriittinen, että kaksi koiraa hankittiin kuitenkin paikalle.
Vainun asiantuntijat arvioivat Uskon tilanteen olevan niin kriititnen, koska se on pentu ja lyhytkarvainen rotu.Maria Tähtinen
– Jumankekka ne koirat juoksivat! Yksi tyttö juoksi sen koiran perässä monen kilometrin lenkin metsän ympäri. Se vei kuin pässiä narussa koiran juostessa hajun perässä, Maria päivittelee.
Koirat tekivät tehokasta työtä ja rajasivat alueen, jossa Usko oli juossut. Koirien osoittama alue oli valtava ja sisälsi ison alueen metsää, sekä peltoa. Normaalisti Usko perheineen ei ulkoillut edes sillä suunnalla.
Ilta oli jo tummunut yön tehdessä tuloaan. Pakkasen kiristyessä Marian mielessä pyöri myös koiran perässä roikkunut flexi, joka olisi voinut aiheuttaa koiralle hengenvaaran takertuessaan puihin tai pensaisiin metsässä. Paniikki alkoi iskeä toden teolla.
– Nyt tiedän olla käyttämättä sitä, valitettavasti meni näin kovan kautta, hän huokaisee.
Etsintöjen lomassa Maria oli soittanut kaikki eläintenvastaanottopaikat läpi ja jättänyt yhteystietonsa. Karkurit.fi otti häneen myös yhteyttä ja tarjoutui auttamaan katoamisilmoituksen teossa Marian ollessa jatkuvasti liikkeellä.
– Se oli hirveän sekavaa, kun ohjeita tuli koko ajan, että mitä tehdä ja minähän tein, hän muistelee.
Paikalliset olivat sosiaalisessa mediassa olleet alusta asti hyvin aktiivisia ja avuliaita. Marian alkuperäistä katoamisilmoitusta jaettiin satoja kertoja.
– Kuulin, että ympäri Keravaa ihmiset olivat nuuskineet talojen nurkkia ja varjoisia kohtia etsien Uskoa, Maria kertoo.
Kello oli noin kymmenen illalla, kun hän päätti ottaa kaikki keinot käyttöön ja laittoi avunpyynnön Facebookiin pyytäen kaikkia kynnelle kykeneviä tulemaan apuun ja haravoimaan pimeää metsää. Marian puhelin alkoi soida välittömästi tauotta ja viestejä sateli kymmeniä. Ihmiset halusivat auttaa toista hädässä.
– Se oli vain niin käsittämätöntä se auttavien ihmisten määrä, Maria päivittelee.
Maria sopi tapaamispaikaksi K-market Parilan parkkipaikan Keravan ja Tuusulan rajalle.
Autoja alkoi virrata paikalle kyydissä ihmisiä valmiina auttamaan.
– Kukaan ei lähtenyt yhtään sooloilemaan. Se oli todella vaikuttavaa, hän muistelee.
Ihmiset seisoivat rivissä, taskulampuin ja otsalampuin ja lämpimin vaattein varustautuneena. Maria antoi etsijöille ohjeita ja jokainen kuunteli niitä valppaasti.
– Siis se valomeri, mikä oli siellä metsässä, kun ihmiset menivät otsalamput päässä ja palasivat parkkipaikalle silmäripset pakkasesta huurtuneina hönkimään ja sitten taas menivät takaisin metsään, Maria kuvailee liikuttuneena etsintäpartioita.
Metsässä oli liikuttava rauhallisesti ja mahdollisimman hiljaa. Kadonnutta koiraa ei saanut huhuilla nimeltä, eikä lähestyä, ellei tämä ollut välittömässä hengenvaarassa. Maria arvioi mukana olleen noin 70–80 ihmistä.
– Normaalisti ei saisi mennä niin suurella joukolla, mutta se hätä oli niin suuri. Oli pakko tehdä jotain, hän sanoo.
Etsijät olivat valmiita rämpimään kovassa pakkasessa yön pimeydessä pikkutunneille saakka. Uskoa ei kuitenkaan löytynyt.
Lauantaina Maria haravoi jälleen lähitienoota toisen koiransa kanssa seuraten Vainulta saamiaan ohjeita. Etsintöihin oli matkalla myös operaation haltuun ottanut ammattilainen. Tässä kohtaa pelattiin vain aikaa vastaan, löytyisikö koira enää elossa?
Maria oli ehtinyt suunnitella iltapäivälle uutta järjestelmällistä ja ammattilaisen johdolla hoidettua joukkoharavointia. Mukaan oli ehtinyt jo ilmoittautua kymmeniä vapaaehtoisia. Hän lähestyi myös droneharrastajia, joista moni oli valmis auttamaan etsinnöissä ilmasta käsin.
Sitten puhelin soi.
Mieshenkilö soitti ja kysyi Marialta, oliko häneltä tanskandoggi kateissa.
– Luulin, että se ihminen oli ilmoittautumassa siihen haravointiin, Maria naurahtaa.
Mies oli huomannut pissavanan valuvan autokatoksessa autonsa alta ja oli äkännyt tuntemattoman koiran kyyristelevän peloissaan.
"Olin jo juoksemassa Uskon luo sukkasilleni"
Osoitteen kirjoittamisesta ei meinannut hysterialta tulla mitään. Lauantaina Mariaa koiran etsintöihin auttamaan tulossa ollut ammattilainen antoi Marialle arvokkaita neuvoja.
– Hän käski pysähtymään ja ottamaan hihnan mukaan. Itse olin jo juoksemassa Uskon luo sukkasilleni, Maria kertoo.
Vaikka Marialla on jo vuosien kokemus koirista, hädän hetkellä huoli voi olla niin ylitsevuotavaa, että on vaikea ajatella tilanteessa rauhallisesti.
Mukaan hän otti myös tutun pehmolelun, jossa oli kodin ja rakkaiden tuttuja tuoksuja ja kiiruhti puolen kilometrin päähän kotoa paikkaan, jonne Usko oli lopulta päätynyt. Vaikka se oli pitkän lenkin metsissä ja pelloilla ravannut, oli sen jotenkin onnistunut löytää suhteellisen lähelle kotia.
– Rotu huomioon ottaen ja vielä pentu, se painaa 56 kiloa, mutta on vasta seitsemän kuukautta, Maria päivittelee Uskon neuvokkuutta.
Marian saapuessa autokatokselle Usko laski toistamiseen pelosta alleen. Shokissa oleva koira ei tunnistanut emäntäänsä, vaan murisi ja kyräili. Mariaa oli varoiteltu, että karannut koira voi vierastaa omaa ihmistä ja juosta karkuun.
Flexin naru oli kiertynyt toisen takajalan ympärille niin, että jalka oli pahasti turvonnut.
Hän ojensi tutuilla tuoksuilla kyllästetyn pehmolelun vapisevalle koiralle. Nuuhkittuaan pehmolelua 10 sekunnin ajan Usko vihdoin ymmärsi, että hänen edessään oli tuttu ihminen ja kampesi jaloilleen ja heilautti jopa häntäänsä astellessaan Marian syleiltäväksi.
Maria näki, että flexi oli kietoutunut toisen takajalan ympärille ainakin kymmenelle tiukalle kierrokselle. Jalka oli turvoksissa ja pahan näköinen.
– Ja vielä se, että se flexi, joka oli aiheuttanut tämän kaiken, oli sitten vielä tehnyt sen vaurion koiralle. Se oli ihan hirveää! Maria puuskahtaa.
Uskon löytänyt mies irrotti flexin narun koiran jalasta Marian itkiessä koiraa vasten. Flexi heitettiin välittömästi roskiin.
Matkalla eläinlääkäriin Usko turvautui emäntäänsä.Maria Tähtinen
Huoli Uskon selviytymistä ei loppunut
Usko vietiin Eläinlääkäriasema Askeleeseen Hyrylään, jossa koiraharrastajana Maria oli suhteellisen tutuksi käynyt asiakas. Usko pysyi Marian sylissä koko matkan takapenkillä. Lämmön alkaessa vaikuttaa näytti siltä kuin koiralla olisi ollut muurahaisia ihon alla. Paikalle saapuneen ammattilaisetsijän mukaan se oli parempi merkki, kuin se, että Usko olisi ollut flegmaattinen tai että se olisi pitänyt vetää lämpimään autoon esimerkiksi pulkan avulla. Sillä hetkellä näytti siltä, että koira oli selvinnyt vuorokauden kovissa pakkasissa.
– Se änkesi koko ajan mun syliin, ikään kuin se olisi halunnut piiloutua sisälleni turvaan.
Eläinlääkärissä oli jo varauduttu Uskon saapumiseen, vaikka asema ei ollut vielä virallisesti avattu. Sen ohella, että Uskoa alettiin välittömästi hoitaa, tuotiin Mariallekin juotavaa ja annettiin mahdollisuus levätä rauhassa Uskon kanssa omassa huoneessa.
Eläinlääkärissä Uskoa alettiin välittömästi hoitamaan.Maria Tähtinen
– Vanhenin viisi vuotta yhdessä yössä, Maria naurahtaa.
Lämpöpatjalle asetetun Uskon takajalka näytti pahalta. Vaikka enää Marian ei tarvinnut huolehtia siitä, löytyisikö rakas koira, huolestutti nyt, selviäisikö se vammoistaan vai oliko kaikki ihmisten työ ja apu ollut turhaa.
– Totta kai olin äärettömän huojentunut ja hämilläni, että miten se on voinut selvitä tästä. Samalla, kun näin sen jalan niin pelkäsin, että joudunko silti luopumaan siitä? Maria kertoo.
Eläinlääkärit eivät uskaltaneet vielä luvata mitään Marialle. Lämpökameralla otetut kuvat näyttivät, että sentään turvonneessa takajalassa kiersi veri, mutta kudosvauriot saattaisivat näkyä vasta myöhemmin. Myöskään munuaisten vaurioista ei vielä ollut varmuutta, joten kipuun Uskolle määrättiin opiaatteja.
Tilanne ei lopulta näyttänyt enää niin pahalta, kuin oli pelätty. Kontrollikäynnissä selviää lisää.Maria Tähtinen
Uskon tulehdusarvot olivat koholla ja koiralle oli noussut kuume. Lisäksi sillä oli paleltumia ympäri kehoa. Paleltumat ovat kivun osalta verrattavissa palovammoihin.
Maria pääsi Uskon kanssa kotiin illansuussa. Ruokinta oli jo aloitettu varovaisesti lääkärissä ja illalla sitä jatkettiin, kun koiran suolta totutettiin tottumaan shokin jälkeen taas ravintoon. Uni tuli molemmille jo ennen yhdeksää.
Kotona uni maittoi sekä Uskolle, että Marialle.Maria Tähtinen
"Iloinen oma itsensä"
Seuraavana aamuna Uskon jalan turvotus oli jo laskenut ja pihalla pissalla käydessään Usko oli ryhtynyt jopa painiin lumipaakun kanssa, ennen kuin Maria oli paimentanut tämän takaisin sisälle lepäämään. Rohtumia ja nestepahkoja oli vielä kehossa nähtävillä.
– Usko on iloinen oma itsensä, eikä säästele märiltä pusuiltaan, Maria kertoo.
Myös takajalka näyttää parantuvan hyvin.
– Tietysti voi tulla takapakkia, mutta nyt näyttää erittäin hyvältä. Uskolla on käynyt ihmeparantuminen, Maria toteaa pari päivää tapahtumien jälkeen.
Kokemus ei ole näyttänyt jättäneen Uskolle mitään pelkotiloja.
Eniten kaikessa Mariaa on kuitenkin koskettanut ihmisten auttamisen halu. Hänen Facebookiin kirjoittama kiitosviesti on kerännyt tuhansittain kommentteja ja tykkäyksiä.
– Kuinka yllättynyt olen ihmisten välittämisestä. Tämä kaikki tuli itselle ihan yllätyksenä. Katson ihmisiä ihan eri tavalla nyt, hän päivittelee.
Yllä olevalla videolla Maria ja Usko halusivat vielä erikseen muistaa ja kiittää sydämiensä pohjasta jokaista heitä auttanutta.
Fanni Parma työskentelee MTV Uutisissa videotoimittajana.
Parmaa kiinnostavat erityisesti kauneus, tyyli ja ajankohtaiset ilmiöt, joita hän käsittelee visuaalisesti ja ihmisläheisesti. Olet voinut törmätä hänen sisältöihinsä myös MTV Uutisten TikTokissa ja Instagramissa.
Ole Parmaan yhteydessä matalalla kynnyksellä erilaisiin videojuttuvinkkeihin liittyen.
