Haluaisitko ymmärtää koiraasi paremmin? Uusi keksintö saattaa tarjota avaimet lemmikkisi tunne-elämään

Etelä-korealainen teknologioyhtiö kehitti älypannan, joka kertoo omistajalle koiran mielialoista 0:50
Mitä kummaa? Näin koiran tunteet osoittava älypanta toimii!

Eteläkorealainen teknologiayhtiö kehitti älypannan, joka kertoo omistajalle koiran mielialoista.

Perinteisesti koiran hännän heiluminen on ollut suhteellisen luotettava ilmaisin koiran mielialoille. Teknologian kehittyminen on kuitenkin tuonut koirienkin parempaan ymmärtämiseen uudenlaisia työkaluja. Aasialainen teknologiayhtiö on laittanut algoritmit hyötykäyttöön ja on kehittänyt täysin uudenlaisen älypannan koirille.

Petpuls niminen panta pystyy lukemaan koiran mielialoja ja kertomaan karvaturrin käytöksen perusteella, onko koira vihainen vai iloinen. 

Koiran tunteiden ilmaisua ratkovaan algoritmiin yhtiö kertoo keränneensä dataa kolme vuotta. Sen varastossa on yli 10 000 haukkunäytettä 50 eri koirarodulta. Panta kategorisoi koiran tunteet viiteen luokkaan: iloiseen, vihaiseen, jännittyneeseen, surulliseen ja rentoutuneeseen. Seoulin valtionyliopiston mukaan älypannan tarkkuus on jopa yli 80 prosenttia.

Seuraa jopa kalorinkulutusta

DailyMailin mukaan se käyttää ääntä tunnistaakseen ja analysoidakseen koiran hyvinvointia päivittäin. Käytön myötä se kerää koiran äänidataa ja oppii sen myötä tekemään tarkempia analyyseja.

Koiran tunteiden seuraamisen lisäksi älypanta toimii hiukan samaan tapaan kuin ihmisten älykellot. Se seuraa koiran päivittäistä liikkumista ja kalorinkulutusta. Pannalla on tällä hetkellä hintaa 73 puntaa, eli reilut 82 euroa. Toimiakseen se tarvitsee omistajan puhelimeen ladatun sovelluksen ja langattoman yhteyden. Pannan patterit kestävät kahdeksasta kymmeneen tuntiin yhdellä latauksella.

Petpulsin älypanta tuli jopa toiseksi Consumer Electronics Show -tavaramessujen innovaatiokategoriassa.

Yritys lanseerasi koirille pannan, joka kiroilee 0:48
Taannoin eräs yritys puolestaan lanseerasi koirille pannan, joka kiroilee.

Lähteet: Petpuls ja DailyMail

Lue myös:

    Uusimmat