Tämä tärkeä vitamiini voi pienentää syöpäkuoleman riskiä – vaikutukset havaittavissa kolmessa vuodessa
Tuore yhdysvaltalaistutkimus vihjaa, että D-vitamiinilisän käyttö kolmen vuoden ajan pienentää syöpäpotilaiden riskiä kuolla sairauteensa. Samankaltaisia tutkimustuloksia on saatu aiemminkin.
Michiganin osavaltionyliopiston tutkijat huomasivat Journal of Clinical Oncology -tiedejulkaisussa esitellyssä tutkimuksessaan, että syöpäpotilaat, jotka söivät D-vitamiinilisää vähintään kolme vuotta, elivät todennäköisemmin pidempään kuin D-vitamiinilisää käyttämättömät syöpäpotilaat. D-vitamiinilisän käyttö näyttää siis vähentävän syöpäkuoleman riskiä.
Tutkimus ei kuitenkaan todistanut, että D-vitamiini suojaisi syöpään sairastumiselta.
Yhdysvaltalaistutkijat kirjoittavat, että syöpä on amerikkalaisten toiseksi yleisin kuolinsyy. Myös Suomessa syöpä on edelleen toiseksi yleisin kuolinsyy, vaikka sairastuneiden ennuste on koko ajan parantunut, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossakin elämänsä vaiheessa.
D-vitamiini näyttää pienentävän syöpäkuolleisuutta
Tutkimusta varten yhdysvaltalaistutkijat perehtyivät yli 79 000 syöpäpotilaasta kerättyihin tietoihin, joissa verrattiin D-vitamiinilisän ja lumelääkkeen käyttöä vähintään kolmen vuoden ajalta. Potilaista 78 prosenttia oli naisia. Tutkijoiden mukaan vitamiinilisän ja plasebon vaikutuksen ero syöpäpotilaiden kuolleisuuteen oli tilastollisesti merkittävä, 13 prosenttia.
Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa saatiin samankaltaisia tuloksia. Yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että D-vitamiinilisän syönti vähensi syöpäkuolemia 25 prosentilla. Toisaalta toinen viime vuonna julkaistu tutkimus totesi, että D-vitamiinilisät eivät ehkäise syöpään sairastumista eivätkä vähennä syöpäkuolemia.
Lisää tutkimuksia aiheesta tarvitaan.
– Voimme sanoa ainoastaan, että vitamiinilisää pitää käyttää vähintään kolme vuotta, jotta vaikutuksen huomaa, tutkimusta johtanut Tarek Haykal sanoo yliopiston tiedotteessa.
Haykal toivoo, että lääkärit suosittelisivat potilailleen enemmän D-vitamiinia. Vitamiinilisän haittavaikutukset ovat pienet, ja D-vitamiinin vähäinen saanti voi aiheuttaa terveyshaittoja.
Uusimmat
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
18:04
Hannes ja Netta Hyvönen odottavat lasta!
-
17:49
Jesse Puljujärvi palaa NHL:ään!
-
17:35
Kalle Samoojalle paikka golfin kohutulle kiertueelle: "Nyt muuttui ura aika kertaheitolla"
-
17:25
Nerokas tapa tehdä joulutortut! Testaa helpot kuusitortut
-
17:15
Suomen tunnetuin sirkus ja tivoli yhdistävät voimansa – johtaja aloitti oman kiertue-elämänsä jo viikon ikäisenä: "Naamasta näkyy, onhan se rankkaa"
-
17:11
Tyhjä tuoli odotti Nobelin rauhanpalkinnon saanutta vangittua aktivistia: "Iranin kansa voittaa sorron"
-
17:10
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaisdiplomaattia tiedustelutoimista ja korruptiosta
-
17:07
Englannin naisten liigassa hurja yleisöennätys – Arsenalin kotistadion lähes loppuunmyyty
-
17:06
Tukholmassa juhlitaan Nobel-voittajia – rauhannobelin noutivat vankilassa istuvan iranilaisaktivistin lapset
-
17:02
Kumpi kolaroi autonsa, kumpi on ärsyttävämpi? Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki haastettiin leikkimieliseen testiin suorassa lähetyksessä
-
17:00
Sihvonen kysyy ja vastaa: Kumpi on kovempi juuri nyt – Tappara vai Ilves?
-
16:58
Korjauksia jää tekemättä ja vastikkeita maksamatta, konkurssi uhkaa: Näin kiristyvä taloustilanne raastaa taloyhtiöitä
-
16:32
Kaasujalkaa syytä keventää – ajokeli muuttui surkeaksi isossa osassa maata
-
16:27
Hiihdon kohukiellosta tyrmäävät seuraukset Ruotsissa – Isometsä: "Aivan täydellinen katastrofi"
-
Lataa lisää