Laaja katsaus osoittaa jo vähäisenkin alkoholinkäytön nostavan syöpäriskiä.
On yleisesti tiedossa, ettei alkoholi tee hyvää terveydelle. Yhä useammat tutkimukset viittaavat jopa siihen, ettei alkoholinkäytölle ole olemassa täysin turvallista rajaa.
Juuri julkaistu laaja katsaus korostaakin, että jo pienet alkoholimäärät voivat aiheuttaa haittoja terveydelle.
Yhdysvaltalaisen Washingtonin yliopiston Institute for Health Metrics and Evaluation -tutkimuskeskuksen tutkijaryhmän johtamassa tutkimuksessa selvitettiin alkoholin käytön yhteyttä 20 merkittävään terveysvaikutukseen.
Nature Health -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa erityisen huomionarvoisia olivat syöpää koskevat tulokset. Tutkijoille selvisi, että alkoholin juominen näytti lisäävän kaikkien kymmenen tarkastellun syöpätyypin riskiä – jopa silloin, kun alkoholia nautittiin vain alle yksi annos päivässä.
Turvallista rajaa alkoholinkäytölle on vaikea määrittää.
Yksi annos oli tässä tutkimuksessa 10 grammaa puhdasta alkoholia. Suomessa yhtenä annoksena pidetään 12 grammaa puhdasta alkoholia, joka vastaa esimerkiksi yhtä 33 senttilitran olutpulloa.
Alkoholin runsas käyttö oli yhteydessä kaikkien 20 analysoidun terveysongelman riskiin. Syöpien lisäksi näihin kuuluivat muun muassa tyypin 2 diabetes, Alzheimerin tauti, sydänsairaudet sekä hengitystieinfektiot.
Tutkimuksessa käytiin läpi 843 tutkimusta vuosilta 1963–2023. Tutkijat antoivat jokaiselle alkoholin ja terveysongelman väliselle yhteydelle arvosanan välillä 0–5 riippuen siitä, kuinka vahvaa ja johdonmukaista näyttö tutkimuksissa oli.
– Alkoholin ja terveyden välinen tiede on aidosti monimutkaista, sanoo terveysekonomisti Emmanuela GakidouWashingtonin yliopistosta.
Syövän osalta näyttö on kuitenkin Gakidoun mukaan johdonmukaista ja yksiselitteistä.
– Riski kasvaa jo minkä tahansa alkoholimäärän yhteydessä.
Syöpäriskin kannalta yksi yhdistelmä on erityisen vaarallinen. Juttu jatkuu videon alla.
8:11Miten syöpäriskiä voi pienentää? Entä millainen yhdistelmä on syöpäriskin kannalta pahin? Haastattelussa Syöpäsäätiön lääketieteen tohtori ja pääsihteeri Juha Pekka Turunen.
Alkoholilla yhteys moniin syöpiin
Tarkastelluissa tutkimuksissa käsiteltiin yhteensä kymmentä syöpätyyppiä, ja alkoholin havaittiin olevan haitallisesti yhteydessä niistä jokaiseen. Riski kasvoi asteittain alkoholin kulutuksen lisääntyessä.
Jopa alle yksi annos alkoholia päivässä oli yhteydessä suurentuneeseen riskiin sairastua muun muassa nielu-, paksu- ja peräsuoli -, ruokatorvi-, rinta-, maksa-, haima- ja eturauhassyöpiin.
Erityisen suuri oli riski nielusyövän kohdalla. Riski oli 105 prosenttia suurempi keskimääräisillä kulutustasoilla.
Jo yksi alkoholiannos päivässä voi vaikuttaa esimerkiksi rintasyöpäriskiin.Copyright (c) 2019 Jo Panuwat D/Shutterstock.
Kurkunpään syövän, paksu- ja peräsuolisyövän sekä huulen ja suuontelon syövän osalta tutkimusnäyttö osoitti kohtalaisen vahvaa haitallista yhteyttä.
Ruokatorven, rinnan, maksan, haiman ja eturauhasen syöpien osalta näyttö haitallisesta vaikutuksesta oli heikompaa, mutta kuitenkin johdonmukaista. Riski kasvoi tasaisesti alkoholin kulutuksen lisääntyessä.
Lisäksi tutkimuksessa havaittiin, että vähäinen tai kohtuullinen alkoholinkäyttö oli yhteydessä jopa pienempään riskiin sairastua esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen tai Alzheimerin tautiin.
Alkoholinkäyttö oli syöpien lisäksi yhteydessä moniin muihin sairauksiin.Shutterstock
– Joidenkin sydän- ja aineenvaihduntasairauksien sekä dementian kohdalla tutkimukset viittaavat siihen, että vähäiseen tai kohtuulliseen alkoholinkäyttöön saattaa liittyä hieman pienempi riski. Nämä yhteydet kuitenkin heikkenivät ja kääntyivät päinvastaisiksi alkoholin käytön lisääntyessä, Gakidou sanoo tiedotteessa.
Gakidou sanookin, ettei tuloksia pidä tulkita alkoholinkäytön puolustukseksi tai suositukseksi.
Kohtuullisen alkoholin käytön suotuisista terveysvaikutuksista onkin eri tutkimuksissa saatu ristiriitaisia tuloksia, ja lisätutkimusta aiheesta tarvitaan.
Tutkimuksen rajoitteet liittyivät esimerkiksi siihen, että tarkastelluissa tutkimuksissa alkoholinkäyttötiedot perustuivat osallistujien omiin ilmoituksiin. Lisäksi tutkimusten välillä oli suuria eroja siinä, kuinka hyvin muita mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä oli otettu huomioon analyysissä.
THL:n mukaan alkoholin kokonaiskulutus Suomessa oli vuonna 2024 noin 8,3 litraa sataprosenttista alkoholia asukasta kohti.