Ehkäisevätkö D-vitamiinilisät syöpää tai syöpäkuolemia? Laaja tutkimus valmistui

Vaihtoehtohoidot olivat koitua kohtaloksi 8:23

D-vitamiinilisistä ei tuoreen tutkimuksen perusteella ole syövän ehkäisyyn. Suotuisia vaikutuksia ei ole löytynyt lukuisista tutkimuksista huolimatta.

Yllä olevalla videolla jututetaan Jani Kokkia, jonka syöpä ei parantunut vaihtoehtohoidoilla vaan vasta leikkauksen jälkeen.

Tulokset perustuvat 30 satunnaistetun ja lumekontrolloidun tutkimuksen ja yhteensä 19 000 osallistujan tietoihin. Niiden perusteella D-vitamiinilisät eivät ehkäise syöpään sairastumista eivätkä vähennä syöpäkuolemia.

Vaikutuksia ei näkynyt käytetystä D-vitamiiniannoksesta tai osallistujien veren D-vitamiinipitoisuuksista riippumatta. Osallistujat olivat yli 60-vuotiaita, ja heitä seurattiin yhden–kuuden vuoden ajan.

Havainnot vahvistavat vuosien varrella kertynyttä näyttöä D-vitamiinilisien vähäisistä hyödyistä kroonisten sairauksien ehkäisyssä terveillä.

D-vitamiinin liian vähäinen saanti voi kuitenkin aiheuttaa terveyshaittoja, joten vitamiinilisät ovat paikallaan D-vitamiinin vajauksesta kärsiville ja etenkin talvisin myös vajauksen ehkäisemiseksi.

D-vitamiinia syntyy iholla auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta, mutta sitä saa myös ruoasta, kuten kalasta, vitaminoiduista margariineista ja maitotuotteista. D-vitamiinin puutos voi aiheuttaa muun muassa luiden haurastumista.

Tutkimus julkaistiin American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Lue myös:

    Uusimmat