Uusi taksilaki toisi alalle muun muassa tiukemmat nuhteettomuusvaatimukset kuljettajille sekä pakollisen taksamittarin, joka aiheutti eripuraa hallituksessa.
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä taksisääntelyn muuttamista koskevasta lakiesityksestä. Esitetyt muutokset tehtäisiin liikenteen palveluista annettuun lakiin ja eräisiin muihin lakeihin.
Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) mukaan muutoksilla halutaan parantaa kuljettajien ammattitaitoa, tehostaa valvontaa ja ehkäistä väärinkäytöksiä.
– Kaikkein keskeisintä on se, että alan valvonta kaikenlaisen vilpillisen toiminnan osalta saadaan kuntoon, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kertoi STT:lle torstaina puhelimitse paluumatkaltaan Brysselistä.
Lue myös: Asiakkaat ryöstivät taksinkuljettajan – kymmenen ihmistä otettu kiinni
Esityksessä kuljettajien koulutusta ja kokeiden valvontaa tehostettaisiin. Uusille kuljettajille vaaditaan 21 tunnin koulutusta, ja alalla jo työskenteleville tulisi pakollinen seitsemän tunnin täydennyskoulutus ajoluvan uusimisen yhteydessä.
Lainsäädännön arviointineuvosto esitti viime vuoden lopulla lausunnossaan huolta siitä, että uudistus voi vähentää osa-aikaista taksitoimintaa ja sitä kautta heikentää taksien saatavuutta haja-asutusalueilla.
Lue myös: Poliisilla taksiratsia: Sakkovihko sauhusi – "Yksi kuski katsoi jalkapalloa ajaessaan"
Ministeri Ranteen mukaan alan houkuttelevuuden lisääminen kuitenkin tasapainottaa tätä. Osa-aikaisista taksitöistä luopuvien kuljettajien osuus jää hallituksen arvion mukaan marginaaliseksi, Ranne sanoo.
– Toki mikään ei ole koskaan ihan 100-prosenttisesti täydellistä, mutta kyllä tämä on erittäin hyvä koko alalle, Ranne sanoo.
Palvelujen saatavuus pysyy pääosin entisellään, ministeri sanoo.
Taksamittareista väiteltiin hallituksessa
Sovun saavuttaminen taksiuudistuksesta vaati hallitukselta pitkän väännön viime vuonna. Viikkokausia jatkuneiden neuvottelujen päätteeksi perussuomalaiset sai tahtonsa läpi pakollisista taksamittareista.
Perussuomalaiset halusi taksamittarit kaikkiin takseihin valvonnan helpottamiseksi ja harmaan talouden kitkemiseksi. Valvonnan helpottamiseksi takseille annettaisiin myös erityinen värillinen rekisterikilpi.
Lue myös: "Kyyneleet valuivat" – taksikuski kirjasi ylös mieleenpainuvimmat kohtaamisensa ja teki niistä kirjan
– (Taksamittarit ja kilvet) auttavat paitsi harmaan talouden torjuntaa, myös Traficomin ja poliisin tekemää valvontaa, Ranne kertoo.
Kokoomus katsoi, että mittaripakko haittaisi alan kilpailua ja halusi poikkeuksia sovellustakseille, kuten Boltille ja Uberille.
Taksiliitto kaipaisi ajonäytettä
Taksiliitto on pitänyt lakiesitystä tervetulleena. Liiton esittämistä merkittävistä uudistuksista esityksestä puuttuu ainoastaan ajonäyte kuljettajan pätevyyden arvioinnissa.
– Ruotsissa ajonäyte on osa taksinkuljettajan pätevyyden arviointia. Ensimmäisellä yrityksellä hyväksytysti suoriutuu alle puolet kokelaista. Tämä osoittaa, että käytännön ajotaidon ja liikennetilanteiden hallinnan arviointi on perusteltua, kertoo tiedotteessa Taksiliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.
Viime vuoden lopulla asiasta lausuntonsa antaneen lainsäädännön arviointineuvoston mukaan esitysluonnos oli hyvin valmisteltu kokonaisuus.
– Hyvin valmisteltu kokonaisuus, jossa oli tehty perinpohjaista yhteistyötä eri sidosryhmien ja viranomaisten kanssa. – – Hyvin hallittua ja perusteellista työtä tässä on tehty, minusta arviointineuvoston lausunto kyllä kertoo sen. Mikään hyvä ei synny helposti, liikenneministeri Ranne sanoo.
Ranteen mukaan esitys ei ole keskeisiltä osiltaan muuttunut lausuntokierroksella olleesta luonnoksesta ja tehdyt muutokset liittyvät lähinnä lakiteknisiin viilauksiin.
Taksikuljettajilta edellytettäisiin jatkossa suurempaa nuhteettomuutta. Hyvämaineisuuden arviointiin vaikuttaisivat henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, seksuaalirikokset sekä petos- ja maksuvälinerikokset.
Taksiluvista julkinen rekisteri
Taksiliikenneluvan haltijan uutena velvoitteena on rekisteröidä taksina käytettävä ajoneuvo yksinomaiseen hallintaan ja liittää ajoneuvo rekisterissä liikenneluvalle.
Esityksessä ehdotetaan myös väärää rekisteröintiä koskevan kriminalisoinnin soveltamisalan laajentamista koskemaan taksiliikenneluvan haltijoita.
Hinnoittelua koskevien sääntöjen rikkomisesta voitaisiin jatkossa määrätä liikennevirhemaksu. Taksinkuljettajan vastuulla on hintatietojen ilmoittaminen.
Luvanhaltijan tiedot asetettaisiin julkisesti saataville rekisteritunnuksen perusteella.
Edellisen uudistuksen paikkailua
Lakiuudistuksen tarvetta on perusteltu Suomen edellisen suuren taksiuudistuksen synnyttämien lieveilmiöiden siivoamisella. Taksiuudistus johti alalla harmaan talouden lisääntymiseen ja matkustajien turvallisuudentunteen heikkenemiseen.
Keskustan pääministeri Juha Sipilän ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin aikainen, eduskunnan vuonna 2017 hyväksymä taksiuudistus on ollut Suomen lähihistorian haukutuimpia lakiuudistuksia.
– Bernerin uudistuksen jälkeen ala on ollut vähän vastenmielinenkin. Kunnon yrittäjät ja kuljettajat eivät ole viihtyneet ja heillä on ollut huono tilanne, Ranne sanoo.
Ministerin mukaan nyt alan toimijoille palautetaan parempi tilanne.
– Sitten kun siellä tiedetään, että ala on taas kunnossa, niin kyllä sinne sitten saadaan palvelua ja ammattilaisia lisää, Ranne sanoo.
