Entiselle ulkoministerille ja presidenttiehdokkaalle Pekka Haavistolle on etsitty sopivaa kansainvälistä tehtävää pitkään, kirjoittaa politiikan toimittaja Antonia Berg.
Syksyllä 2024 Suomessa oltiin varmoja siitä, että Pekka Haavisto (vihr.) siirtyisi YK:n Lähi-idän rauhanprosessin erikoiskoordinaattorin tehtävään. Mutta ei!
Israelin mielestä Haavisto oli liian läheinen YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin kanssa. Haavisto oli myös puhunut kahden valtion mallin puolesta, kuten koko Suomen ulkopoliittinen johto, ja tätä ei tietenkään katsottu hyvällä Israelissa.
Haavisto jäi nuolemaan näppejään.
Kolme kertaa presidentinvaaleissa ehdolla ollut ja kolme kertaa toiseksi eniten ääniä saaneena Haavisto oli kuin maansa myynyt. Eikä Haavisto ole oikein tuntunut löytäneen omaa paikkaansa eduskunnassa tällä kaudella. Näin siitä huolimatta, että hän on saanut toimia lempilajinsa eli ulkopolitiikan tehtävissä ulkoasiainvaliokunnassa.
Mutta nyt vihdoin ja viimein tärppäsi, kun YK:n pääsihteeri Antonio Guterres keksi nimetä Pekka Haaviston uudeksi henkilökohtaiseksi edustajakseen Sudaniin.
Silmin nähden tyytyväinen Haavisto kohtasi median torstaina eduskunnassa kertoakseen hieman tarkemmin uudesta työtehtävästä.
