Syöpään sairastunut äiti pelasti lapsensa viimeisenä tekonaan – kuoli kolme päivää synnytyksen jälkeen

Nelivuotias tyttö katselee valokuva-albumia ja kysyy isältään, keitä kuvassa oikein on. ”Sinä ja äitisi”, isä vastaa tyttärelleen.

Isä Max Janofsky ei halua nelivuotiaan tyttärensä unohtavan äitiään, vaikka perhe kamppaileekin nyt suuren surun keskellä. Nelihenkinen perhe on kutistunut kolmeksi, ja lähitulevaisuudessa se saattaa menettää vielä yhden jäsenen, sillä perheen kuopus taistelee paraikaa hengestään teho-osastolla, kertoo Fox29-sivusto.

Se mitä tapahtui tälle perheelle, on sydäntäsärkevää.

"Sen kanssa täytyy vain tulla toimeen"

Kaikki alkoi kaksi vuotta sitten, kun 30-vuotiaan Daniellan luomi poistettiin melanoomalöydöksen vuoksi. Lääkärit uskoivat naisen parantuvan, mutta vuotta myöhemmin hän löysi rinnastaan patin, joka paljastui aggressiiviseksi syöväksi. Kun nainen sai tietää syövän levinneen hänen koko kehoonsa, hän oli kuudennella kuulla raskaana.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Hän sai virallisen diagnoosin metastaattisesta melanoomasta helmikuun 9. päivä ja menehtyi helmikuun 27. päivä, Janofsky kertoo.

Ennen poismenoaan Daniella teki päätöksen luovuttaa pelastaakseen poikansa hengen. Naisen toiveen mukaisesti hänelle suoritettiin keisarileikkaus, vaikka hänen ei uskottu selviävän siitä. Vain kolme päivää synnytyksen jälkeen äiti nukkui pois.

Janofskylle vaimon kuolema oli valtava shokki. Pariskunta on ollut naimissa viisi vuotta ja oli juuri alkanut toteuttaa yhteisiä unelmiaan niin perheestä kuin talostakin. Mies ei voi vieläkään ymmärtää, ettei hänen rakas ja aina iloinen vaimonsa ole enää täällä hänen luonaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Asiaa ei helpota se, että pariskunnan nuorin lapsi, Jake, on edelleen tehohoidossa, eikä tulevaisuutta osata varmuudella ennustaa. Poika syntyi puolen kilon painoisena, eivätkä hänen keuhkonsa ole vielä jaksaneet hengittää itsenäisesti. Isä ei voi muuta kuin odottaa ja toivoa. 

– Se ei koskaan mene pois, sen kanssa täytyy vain tulla toimeen päivä kerrallaan, elää sen kanssa ja selviytyä, Janofsky kertoo.  

Lähde: Fox29

***



Lue myös:

    Uusimmat