Tanskan ja Grönlannin ulkoministerit kommentoivat yhdysvaltalaisedustajien kanssa käytyjen neuvottelujen antia tiedotustilaisuudessa Washingtonissa.
Tanskan ulkoministerin Lars Lökke Rasmussenin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tehnyt kantansa Grönlannista selväksi, mutta Tanskalla ja Grönlannilla on asiasta erilainen kanta.
Ulkoministeri kertoi tiedotustilaisuudessa Washingtonissa, että Tanska on valmis tekemään enemmän yhtyeistyötä USA:n kanssa ja että osapuolet perustavat korkeantason työryhmän jatkamaan neuvotteluita.
Hän korosti sitä, että keskustelujen on oltava kunnioittavia niin ettei "Grönlannin tarvitse herätä joka aamu uusiin pelkoihin".
– Meillä on yhä perustavanlaatuisia erimielisyyksiä asiassa, mutta jatkamme neuvotteluja, Rasmussen totesi.
Grönlannin ulkoministeri Vivian Motzfeldt korosti sitä, että myös Grönlanti on valmis tekemään yhteistyötä USA:n kanssa ja että keskusteluja halutaan jatkaa.
– Haluamme vahvistaa yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa, mutta se ei tarkoita sitä, että haluaisimme olla Yhdysvaltojen omistuksessa, hän totesi.
Rasmussenin mukaan Arktiksella on nyt uusi turvallisuustilanne.

